Toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys monessa latinalaisen Amerikan maassa vähitellen taantui. Kuuban vallankumous ja yleensäkin vasemmistolaisten aatteiden voimistuminen synnytti vastarinta- ja sissiliikkeitä mutta ei saanut aikaan mitään yleistä vallankumousten aaltoa. Yhdysvallat piti kiinni vanhasta periaatteestaan olla sallimatta muiden maanosien valtioiden puuttumista Amerikan asioihin.

Yhdysvallat tuki 1970-luvun alussa kovaotteisia diktatuurihallituksia kommunistisia liikkeitä vastaan. Salaista tukea Yhdysvalloista annettiin toisaalta Chilen demokraattisesti valitun vasemmistolaisen presidentin Salvador Allenden kukistamiseen syksyllä 1973, mutta vuosikymmenen puolivälin jälkeen presidentti Carterin hallitus alkoi arvostella vallan kaapannutta kenraali Pinochetia ihmisoikeusrikoksista. Carterin kaudella Yhdysvallat korosti ihmisoikeuksien kunnioittamisen tärkeyttä myös latinalaisessa Amerikassa.

Vaikka suurvaltojen välisen liennytyksen vastustajat Yhdysvalloissa syyttivät Neuvostoliittoa tunkeutumisesta Etelä- ja Väli-Amerikkaan, vastarintaliikkeet useimmissa tapauksissa olivat kotoperäisiä eivätkä saaneet apua itäblokin mailta. Sotilasdiktatuurit Brasiliassa, Argentiinassa ja monessa pienemmässä maassa sen sijaan saivat sotilaallista koulutus- ja materiaaliapua Yhdysvalloista. Lisäksi tiedustelupalvelu CIA tuki “kuolemanpartioita”, jotka terrorisoivat diktatuurien vastustajia. Tällainen “likaiseen sotaan” sisältynyt toiminta herätti arvostelua myös Yhdysvalloissa, mutta sitä jatkettiin monessa tapauksessa salaisesti.

Nicaraguan vasemmistolaisen hallituksen horjuttamistoimet nousivat huomion kohteeksi 1970-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Daniel Ortegan vasemmistolainen sandinisti-liike pääsi valtaan vuonna 1979 ja sai pian vastaansa Yhdysvaltojen tukemat vastavallankumoukselliset eli “contrat”. Salaisessa sodassa CIA teki myös omia aseellisia hyökkäyksiä Nicaraguan rannikon kohteita vastaan ja tuki Hondurasista toimivia sissejä, vaikka sellainen toiminta oli kielletty lailla. Samalla tavoin Yhdysvalloista virtasi tukea Salvadorin “likaiseen sotaan”. Näissä yhteyksissä paljastuneista väkivallantöistä nousi 1980-luvun alussa kovaa arvostelua Yhdysvalloissa.

Vasta kylmän sodan asetelmien purkautuminen rauhoitti vähitellen monia latinalaisen Amerikan konflikteja, joskaan ei kaikkia. Tämäkin osoitti niiden liittymisen kansainväliseen yleistilanteeseen ainakin Yhdysvaltojen osalta. Tuki diktaattoreille väheni tai lakkasi kokonaan, kun pelko kommunismin leviämisestä poistui.


Lähteinä mm: Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 299 - 337; Walter LaFeber, America, Russia, and the Cold, War, 1945 - 2000 (2002), s. 326 - 330; Ronald Powaski, Cold War (1998), s. 210 - 211; Odd Arne Westad, The Global Cold War (2005), s. 339 - 348.