Presidentti Jimmy Carter joutui käymään vaalikampanjaa vuonna 1980 vaikeissa oloissa. Talous kärsi taantumasta ja samalla voimakkaasta inflaatiosta, ja ulkopolitiikan alalla amerikkalaisia nöyryytettiin Teheranissa yhä jatkuvalla panttivankidraamalla. Carter oli jo parin vuoden ajan koventanut Yhdysvaltojen ulkopoliittista linjaa itäblokkia vastaan aloittaen asevoimien ja erityisesti ydinaseistuksen vahvistamisohjelman, mutta Iranin islamilaisia fundamentalisteja vastaan keinot olivat vähissä. Vaalipäivän lähestyessä yli 60 amerikkalaista oli yhä vankeina ja Carterin suosio alamaissa.

Republikaaninen vastustaja Ronald Reagan arvosteli vaalitaistelun aikana Carterin hallintoa päättämättömyydestä ja kyvyttömyydestä puolustaa Yhdysvaltojen ja sen kansalaisten etuja. Reagan lupasi vahvistaa Yhdysvaltoja kaikilla aloilla. Sisäpolitiikassa oli määrä panna rikollisuus kuriin ja vapauttaa talous kasvun esteistä.

Marraskuun 1980 presidentinvaaleissa Reagan voitti niukasti ja pääsi toteuttamaan ohjelmaansa tammikuusta 1981 alkaen. Iranin vallankumoukselliset vapauttivat amerikkalaiset panttivankinsa virkaanastujaispäivänä.

Reaganin ohjelmasta tiedettiin siinä vaiheessa lähinnä pyrkimys saavuttaa “rauha vahvuuden avulla”. Talouspolitiikassa hän lupasi veronalennuksia ja säätelyn vähentämistä. Siten oli tarkoitus tukemalla yrittäjyyttä antaa taloudelle vauhtia. Toisaalta asevoimien vahvistaminen vaati lisää budjettivaroja, jotka piti hankkia aluksi lainaamalla rahaa kotimaasta ja ulkomailta. Reagan tunnettiin jyrkästi kommunismin vastaiseksi ja taloudessa uusliberalistiksi, mutta yhteiskunnalta ajattelultaan häntä ei pidetty kovin jäykkänä konservatiivina.

Reagan oli päässyt presidentiksi paljolti vakuuttavan esiintymisensä ansiosta, mutta hän oli jo kokenut poliitikko, mm. pitkäaikainen Kalifornian kuvernööri ja ollut mukana useissa presidentinvaalikampanjoissa. Reaganilla ei ollut juuri ulkopoliittista kokemusta, joten hän paikkasi puutetta nimittämällä varapresidentiksi George Bushin.

Bushin ansiolista oli pitkä alkaen osallistumisesta lentäjänä toiseen maailmansotaan, minkä jälkeen hän oli toiminut muun muassa lähettiläänä Kiinassa ja YK:ssa sekä keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajana. Bushia pidettiin jonkin verran Reagania liberaalimpana ja realistisena poliitikkona. Presidentin muu avustajakunta valittiin vankoista republikaaneista, joilla oli kirkas näkemys Yhdysvaltojen kohottamisesta Vietnamin jälkeisestä lamaannuksesta jälleen “vapaata maailmaa” johtavaksi voimaksi.


Lähteinä mm: Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 333 - 373; Walter LaFeber, America, Russia, and the Cold, War, 1945 - 2000 (2002), s. 315 - 342; Jack Matlock, Reagan and Gorbachev (2004), s. 3 - 26; Martin McCauley, Russia, America and the Cold War 1949 - 1991 (2004), s. 76 - 87; Olav Njolstad (ed.), The Last Decade of the Cold War (2004), s. 179 - 262; Ronald Powaski, The Cold War (1998), s. 231 - 258. Internetissä mm. Wikipedia engl. ja suom. hakusana “Ronald Reagan”.