Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Vietnamin sodan vielä kestäessä käytiin Yhdysvalloissa kiivaasta väittelyä poliittisista ratkaisuista ja sodan moraalisesta oikeutuksesta. Myös strategisista vaihtoehdoista oli koko ajan käynnissä kova hallinnon sisäinen kiistely, mutta julkisuudessa siitä ei kovin paljon puhuttu. Sodan päätyttyä vuosien 1973 - 1975 kuluessa Yhdysvaltojen vetäytymiseen ja tappiomielialaan oli innokkuus käsitellä sodan syitä ja sen yhteydessä tehtyjä ratkaisuja vähäistä.

Kun oli kulunut lähes kymmenen vuotta sodan päättymisessä, akateeminen ja sotilaallinen tutkimus kiinnostui jälleen Vietnamin sodasta ja sen myötä kiihtyi myös väittely sodassa noudatetun strategian hyvyydestä tai huonoudesta. Tämä vaihe ajoittui yksiin 1980-luvun alussa uudelleen kiristyneen kylmän sodan tilanteen ja presidentti Reaganin kauden varustautumisen kanssa.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen on ollut paremmat mahdollisuudet analysoida Vietnamin sotaa osana laajempaa poliittis-sotilaallista kokonaisuutta. Kokonaisstrateginen tai suurstrateginen tarkastelu avaa aivan uusia näkymiä verrattuna moniin aikaisempiin, lähinnä vain yhteen näkökulmaan keskittyneisiin arvioihin.

Amerikkalaisessa kiistelyssä erottui jo varhain samanlaiset asetelmat kuin Kuuban kriisin aikana. Jako nopeaa ja voimakasta hyökkäystä Pohjois-Vietnamiin kannattaneiden “haukkojen” sekä varovaisempia poliittis-taloudellisia keinoja ja rajoitettua sodankäyntiä suosineiden “kyyhkyjen” välillä oli selvä. Yleensä haukkoihin kuului sotilasjohtoa ja republikaaneja, kun taas kyyhkyiksi luettiin silloinen hallinto (presidentit Kennedy ja Johnson sekä demokraattinen puolue), demokraattien hallitsema kongressi ja akateemisen yhteisön pääosa. Myös johtavat sanomalehdet olivat lähellä kyyhkyjen linjaa, jolla ei välttämättä ollut mitään tekemistä pasifismin tai sodanvastaisten liikkeiden kanssa.

Jälkiarvioissa on tuo mielipidejakautuma edelleen näkynyt selvästi. Yksimielisyys on vallinnut vain siitä, että Yhdysvallat lopulta hävisi Vietnamin sodan. Kiistaa on käyty siitä, olisiko se ollut voitettavissa toisenlaisilla ratkaisuilla tai olisiko amerikkalaisten ylipäänsä pitänyt pysyä erillään Vietnamista.

Jeffrey Record kiinnitti laajassa analyysissaan huomiota Vietnamin sodan erityisluonteeseen. Sitä on ollut vaikea määritellä sopivaksi mihinkään totuttuun kategoriaan, koska se oli pitkä ja monitahoinen konflikti. Vietnamin sota alkoi selvästi kumouksellisena sissisotana, vaikka jotkut halusivat määrittää sen alusta lähtien Pohjois-Vietnamin aggressioksi Etelä-Vietnamia kohtaan tarkoituksella saada maa yhtenäiseksi kommunistien hallitsemaksi alueeksi. Kuitenkin loppuvaiheissaan sota oli varsin perinteistä, tavanomaisten asevoimien välistä taistelua. Siksi on vaikea vastata lyhyesti ja yksiselitteisesti, mistä Vietnamissa oikein oli kysymys ja millä menetelmillä amerikkalaisten olisi ollut edullisinta toimia sodan eri vaiheissa. Ratkaisevaksi osoittautui Yhdysvaltojen kansalaisten suhtautuminen sodan kulkuun, sillä siitä määräytyivät poliittisten johtajien päätösvallan rajat.

Hallituksen tekemiä tilannearvioita ja päätöksiä sodan alkupuoliskolla (1961 - 1968) selvitti myöhemmin sodan alkuvaiheen puolustusministeri McNamara. Hänen mukaansa asiantuntijat olivat erimielisiä noudatettavasta strategiasta, joten hallitus valitsi useimmiten suositusten keskitien ja pyrki noudattamaan varovaista, asteittain koventuvien toimien linjaa. Tärkeänä syynä tähän olivat kokemukset Korean sodan ja Kuuban kriisin ajoilta. Siksi varottiin ärsyttämästä Kiinaa suoranaiseksi sodan osapuoleksi, kuten kävi Koreassa, ja toisaalta haluttiin kokeilla Kuuban kriisinhallinnassa päteväksi osoittautunutta diplomatian ja asevoiman yhdistelmää. Amerikkalaisilla oli myös vaikeuksia ylipäänsä ymmärtää Vietnamin tilannetta, jonka olennainen osa oli Etelä-Vietnamin yhteiskunnallinen ja poliittinen hajanaisuus. McNamaran mukaan kommunismin leviämisen uhkaa selvästi liioiteltiin ja uskottiin “dominoteorian” pelottamana välttämättömäksi asettua puolustamaan Etelä-Vietnamia sotilaallisesti. Sotaan ajauduttiin vähitellen yhä syvemmälle, eikä tavoitteita koskaan haluttu määritellä selvästi.

Walter LaFeber on todennut, kuinka kylmän sodan ideologia esti amerikkalaisia havaitsemasta, ettei kommunistileiri suinkaan ollut yhtenäinen eikä dominoteoria toiminut niin yksinkertaisesti, kuin silloin ajateltiin. Yhdysvalloilta jäi huomaamatta, miten Neuvostoliiton ja Kiinan skisma vaikutti tilanteeseen. Amerikkalaisten tuijottaessa Vietnamiin Neuvostoliitto keskitti Kiinan vastaiselle rajalleen valtavan asevoiman ja toisaalta kykeni mobilisoimaan voimia maailmalla laajalti länttä vastaan. Kun Vietnamin sota vihdoin päättyi vuonna 1975, Yhdysvallat vapautui muutaman vuoden kuluttua sen taakasta ja alkoi saada takaisin toimintavapauttaan. Tämä kaikki olisi voitu tehdä jo paljon aikaisemmin ja ilman 2 - 3 miljoonan ihmisen tappamista.

Huomion kiinnittäminen johonkin erityistekijään tai kapeaan sektoriin ei siis näytä järkevältä lähestymistavalta Vietnamin sotaan. Sitä ei voida selittää yksin ilmasotateorioilla tai tutkimalla mediaa ja mielipideilmaston kehitystä. Jo kauan on tiedetty, kuinka epävarmalla pohjalla Yhdysvaltojen tilannearviot lepäsivät ja kuinka valheellisilla perusteilla monet päätökset oli tehty. Viime vuosina käyttöön on saatu myös vastapuolen dokumentteja, joten monipuolisemman kuvan muodostamiseen on entistä paremmat mahdollisuudet.


Lähteet: Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 205 - 229; Walter LaFeber, America, Russia, and the Cold War, 1945 - 2000 (2002), s. 226 - 295; Robert McNamara, In Retrospect (1996); Harry Summers, On Strategy (1982 - 1995) ja Jeffrey Record, “Vietnam in Restrospect: Could We Have Won?”, Parameters, Winter 1996 – 97.
Internet: http://www.english.illinois.edu/maps/vietnam/interpretations.htm,
http://wikipedia.org/wiki/Pentagon_Papers.
Harold Ford, Why CIA Analysts Were So Doubtful About Vietnam: https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/kent-csi/vol40no5/pdf/v40i5a10p.pdf.