Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Tshekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 pakotti Naton piirissä keskusteluun uhkakuvan muutoksista ja siihen reagoimisesta. Syksyn 1968 ja talven 1969 kuluessa suunnitelmia tarkistettiin välittömin toimin ja selvitettiin myös tarvetta pitemmän aikavälin muutoksiin. Tällöin todettiin, että sotilaspoliittinen perusasetelma ei ollut järkkynyt, mutta Neuvostoliiton joukkojen asettuminen pysyvästi Tshekkoslovakiaan tuotti Natolle entistä suuremman yllätyshyökkäyksen uhan ainakin teoriassa. Lisäksi Varsovan liiton turvautuminen raskaan asevoiman käyttöön miehityksessä osoitti jo sinänsä, että Naton vastapuoli oli kykenevä tarvittaessa hyökkäämään panssaridivisioonillaan myös länteen.

Naton välitön johtopäätös oli, että suursodan vaara ei ehkä ollut lisääntynyt, mutta myöskään jo suunniteltuja joukkojen supistuksia ei voitu toteuttaa. Tämä koski lähinnä englantilaisia, jotka olivat tekemässä supistuksia Reinin armeijaansa. Yhdysvalloilla oli myös tarve osoittaa liittolaisilleen, että se Vietnamin sodasta huolimatta vastaisi sitoumuksista Euroopassa.

Varsinaisesti uutena asiana Natossa todettiin lisääntynyt uhka sotilasliittojen välialueella eli “harmaalla vyöhykkeellä” sijaitsevia maita vastaan. Tähän kategoriaan luettiin lähinnä Itävalta, Jugoslavia ja Suomi. Myös Varsovan liitosta eronnut Albania ja liiton sotilaallisesta toiminnasta irti pysytellyt Romania liitettiin samaan joukkoon. Talvella 1969 kävi kuitenkin ilmi, ettei Naton jäsenmaissa ollut halukkuutta ottaa sotilaallista vastuuta alueensa ulkopuolisista maista. Vain Itävalta ja Jugoslavia arvioitiin Naton kannalta niin tärkeiksi, että Varsovan liiton hyökkäyksen sattuessa niitä olisi avustettu vähintään materiaalitoimituksin. Noihin aikoihin Yhdysvallat oli erityisen haluton lisäämään vastuutaan Euroopassa.

Neuvostoliiton 70 000 sotilaan sijoittaminen Tshekkoslovakiaan syksyllä 1969 tasapainotti sotilaallisessa mielessä Länsi-Saksan asevoimien vahvistumista, vaikka se ei ollut miehityksen todellinen syy. Toisaalta myös Ranskan Saksassa olleet joukot laskettiin edelleen Naton vahvuuksiin, vaikka ne eivät enää olleet sotilasliiton komennossa. Tavanomaisten joukkojen määrän ja laadun suhteen sotilasliitot olivat Keski-Euroopassa silloin pääpiirtein yhtä vahvat, joten kummallakaan puolella ei ollut edellytyksiä hyökätä toistensa alueelle ja päästä taisteluissa voitolle. Varsovan liitolla oli selvästi vahvemmat käyttövalmiit maavoimat, mutta Naton ilmavoimat ja laivastot olivat voimakkaammat. Lisäksi molemmilla puolilla oli tuhansia taistelualueen ydinaseita riittävän pelotteen ylläpitämiseksi.

Koko 1960-luvun jatkunut kilpavarustelu Euroopassa oli siis kasvattanut idän ja lännen asevoimia mutta ei ollut tuottanut kummallekaan puolen ylivoimaa. Tämä tilanne osaltaan vaikutti siihen, että blokkirajat katsottiin vakiintuneiksi ja siltä pohjalta syntyi edellytykset poliittiselle liennytykselle.


Lähteinä mm: Jens Hacker, Der Ostblock (1983), s. 721 - 815; William Park, Defending the West (1986), s. 170 - 172 ja Pekka Visuri, Totaalisesta sodasta kriisinhallintaan (1989), s. 107 - 118. Naton suunnitelmia koskevat asiakirjat 1968/1969 Englannin ulkoministeriön kirjeenvaihdossa FCO 41/450, 41/451 ja 452, NA (PRO), Lontoo.