Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Suomessa toimi toisen maailmansodan jälkeen ns. perinteisiä rauhanliikkeitä, joiden suurin järjestö Suomen Rauhanpuolustajat nojasi lähinnä Neuvostoliiton vaikutusvallan alaiseen Maailman Rauhanneuvostoon. Läntisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1950-luvulta alkaen voimistunut ydinaseiden vastainen liikehdintä, tunnetuimpana Englannissa vuonna 1958 perustettu Campaign for Nuclear Disarmament (CND), ulotti 1960-luvulla vaikutuksensa myös Suomeen.

CND:stä eronneen radikaalin järjestön Committee of Hundred esikuvan mukaan suomalaiset opiskelijat perustivat vuonna 1963 Sadankomitean. Sitä luonnehdittiin erilaisia poliittisia mielipiteitä edustavien pasifististen idealistien hankkeeksi. Sääntöjensä mukaan yhdistys pyrki pysyvän rauhatilan luomiseen maailmaan vastustamalla asevarustelua, herättämällä julkista mielipidettä ymmärtämään ydinaseiden vaarat, edistämällä tieteellistä rauhantutkimusta ja kannattamalla yksipuolista aseistariisuntaa. Lähtökohdista muistutti Sadankomitean vuodesta 1966 alkaen julkaiseman lehden nimi: Ydin.

Sadankomitean perustaminen osui ajankohtaan, jolloin uusvasemmistolainen ideologia valtasi nopeasti alaa opiskelevan nuorison keskuudessa. Se oli ensimmäinen “yhden asian liike”, joita lähivuosina syntyi eri aloille. Ydinaseiden vastustamisesta ja yksipuolisen aseistariisunnan vaatimuksesta sadankomitealainen rauhanliike laajensi toimintaansa siirtomaiden vapauttamiseen ja sosiaalisiin uudistuksiin tähtääviin kampanjoihin, jolloin myös ristiriidat liikkeen sisällä voimistuivat ja vierottivat jäseniä. Osa kannatti edelleen pasifismia, kun taas osa siirtyi 1960-luvun lopulla aseellisten siirtomaiden vapautussotien ja vallankumousten puoltajiksi. Jakautuma kuvasti yleisempää vasemmiston hajaantumista näissä kysymyksissä, jolloin puolueista riippumattoman Sadankomitean jäseniksi jäi lähinnä sosiaalidemokraatteja, kun taas SKDL ja kommunistit yleensä kannattivat “puolivirallista rauhanjärjestöä” Rauhanpuolustajia, johon kuului runsaasti myös keskustapuolueen jäseniä.

Toinen mielipiteitä jakava kysymys oli suhde oman maan puolustamiseen ja erityisesti yleiseen asevelvollisuuteen. Sadankomitea vaati 1960-luvun lopulla oikeutta aseistakieltäytymiseen, ilman että kieltäytyjät olisi pakotettu vakaumuksen syvyyttä tutkivan lautakunnan kuulusteluihin. Yllytys aseistakieltäytymiseen oli lain mukaan rangaistava teko, joten seurasi “yllytysoikeudenkäyntejä”, jotka herättivät huomiota. Valtiovalta antoi periksi ja lievensi aseistakieltäytymisen ehtoja sekä poisti yllytyksen rangaistavuuden. Tämä kampanja jäikin toistaiseksi merkittävimmäksi, sillä rauhanliike vietti 1970-luvulla hiljaiseloa ja oli vasemmiston sisäisen valtataistelun kahlitsema. Uusi voimistuminen alkoi 1980-luvun alussa “uuden kylmän sodan” vaiheessa, kun nousi esille monia ydinaseita vastustavia kampanjoita.


Lähteenä mm: Sadankomitean historia, saatavilla: www.kaapeli.fi/~comof100/historia.htm