Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Vasemmistossa 1950-luvun lopulla syventynyt hajaannus näkyi selvästi ammattiyhdistysliikkeessä. Kun keskusjärjestö SAK oli lähtenyt talvella 1956 varsin yhtenäisenä yleislakkoon, erkanivat mielipiteet ja organisaatiot muutaman vuoden kuluessa perusteellisesti. SDP:n johdosta vuonna 1957 syrjäytetty “skogilaisten” ryhmittymä hallitsi useita ammattiliittoja ja perusti vuonna 1959 oman puolueen Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto, joka tunnettiin parhaiten lyhenteellä TPSL. Sillä oli yhä valta-asema SAK:ssa.

Vuoden 1958 aikana SAK:sta oli irronnut seitsemän jäsenliittoa, jotka eräiden välivaiheiden jälkeen perustivat yhteistyöjärjestökseen Suomen Ammattijärjestön (SAJ). SAK:sta erosi eräitä muitakin liittoja, jotka eivät kuitenkaan menneet mukaan SDP:n hallitseman SAJ:n toimintaan. SAK pysyi suuresti heikentyneenäkin tärkeimpänä keskusjärjestönä, jonka kanssa vastaavat työnantajajärjestöt tekivät sopimuksia. Järjestökentän hajanaisuus teki vaikeaksi saada aikaan kattavia kokonaisratkaisuja. Niinpä työnantajajärjestötkin ryhtyivät 1960-luvun puolivälissä tukemaan työntekijöiden liittojen yhdistymishankkeita.

Järjestökentän hajanaisuus oli myös turvallisuuspoliittinen ongelma, koska ulkomaiset tiedustelupalvelut ja niiden välikätenä toimineet ammattiliittojen kansainväliset organisaatiot kykenivät omille suojateilleen antamillaan tuki- ja lahjusrahoilla vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan. Suojelupoliisi yritti seurata verraten huonolla menestyksellä monimutkaisten tuki- ja tiedusteluverkostojen toimintaa ammattiyhdistysliikkeen piirissä. Arkistotiedot kertovat, kuinka paljon esimerkiksi Yhdysvaltojen tiedustelu näki vaivaa pysyäkseen selvillä noista tapahtumista ja vaikuttaakseen voimasuhteisiin. Neuvostoliitto oli aktiivinen KGB:n ja puolueyhteyksiensä avulla.

SKP:n puheenjohtajaksi kohonnut, aikaisemmin Rakennustyöväen liiton puheenjohtajana toiminut Aarne Saarinen neuvotteli yhteistyömahdollisuuksista SDP:n edustajien kanssa kesällä 1966 SAK:n edustajakokouksen edellä. Tämä liittouma syrjäytti TPSL:n SAK:n johdosta ja antoi edellytykset SAJ:n liittämiselle uudistettavaan keskusjärjestöön.

Vuonna 1969 perustettiin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK), jolloin myös lakkautettiin vanha SAK ja sen kanssa kilpaillut SAJ. Uuden keskusjärjestön suojissa eheytyminen jatkui ja ammattiliittojen jäsenmäärä kasvoi hajaannuksen aikaisesta 400 000:sta jo 600 000:een. Voimistunut ammattiyhdistysliike saattoi nojata “kansanrintamahallituksen” tukeen neuvoteltaessa tulopolitiikasta. Toisaalta se kykeni takaamaan työrauhan paremmin kuin muutamaa vuotta aikaisemmin. Näillä edellytyksillä 1960-luvun lopulla siirryttiin keskitetyn tulopolitiikan kauteen.

Turvallisuuspoliittinen ongelma ei kokonaan poistunut, sillä idän ja lännen kiinnostus vallankäyttöön ammattiliitoissa säilyi ennallaan. Nyt oli vain hieman vaikeampi vaikuttaa niissä tehtäviin ratkaisuihin.


Lähteet: Lauri Haataja, “Kekkosen aika” teoksessa Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 4 (1992), s. 73 - 74; Henrik Meinander, Tasavallan tiellä (1999), s. 347 – 351; Mikko Majander, Demokratiaa dollareilla : SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945-1954 (2007). Internet: Tapio Bergholm, SAK:n historia: https://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/esitteet-ja-julkaisusarja/sakn-historia-2013-12-09  ; https://www.sak.fi/tama-on-sak/historia .