Liennytyksen kausi 1969 - 1979

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Berliinin ja Kuuban kriisien kokemusten perusteella Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa ryhdyttiin vuodesta 1963 alkaen toimiin keskinäisen ydinsodan välttämiseksi. Myös Saksaa koskeviin kiistoihin etsittiin ratkaisuja, jotka rauhoittivat tilannetta toistaiseksi. Poliittinen liennytyskehitys alkoi muutenkin orastaa 1960-luvun puolivälin tienoilla huolimatta yhä laajentuvasta Vietnamin sodasta. Edes Tshekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 ei katkaissut vähittäistä liennytyskehitystä, joskin se hidasti vuoden verran muun muassa Saksan liittotasavallan idänpolitiikan aloitteiden etenemistä.

Käsitteenä “liennytys” (engl. ja ransk. détente, saks. Entspannung) on tarkoittanut pyrkimystä poliittisen jännityksen vähentämiseen lähinnä neuvottelujen avulla ja vakiintunut kattamaan kylmän sodan ajasta pääpiirtein jakson 1960-luvun lopulta 1970-luvun loppuun. Sen vastakohtana voidaan pitää “patoamista” (engl. containment), jolla Yhdysvallat rajoitti Neuvostoliiton ja kommunismin etenemistä pääasiassa voimapoliittisin keinoin rakentamalla sotilasliittojen ja tukikohtien verkoston itäblokin ympärille sekä avustamalla uhanalaiseksi katsottuja maita taloudellisesti ja sotilaallisesti.

Kylmän sodan liennytysvaiheessa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kävivät neuvotteluja ydinaseistuksen rajoittamiseksi (SALT I ja II -sopimukset) sekä sopivat keskinäisistä taloussuhteista. Euroopassa liennytys mahdollisti Länsi-Saksan uuden idänpolitiikan, jonka puitteissa se tunnusti sodan jälkeen syntyneet rajat ja DDR:n valtiollisen itsenäisyyden. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) tuli mahdolliseksi vuodesta 1971 alkaen liennytyksen ilmapiirissä. Silloin saatettiin puhua myös kylmän sodan päättymisestä.

Sotilasliitot Euroopassa jatkoivat vastakkainoloaan, mutta Naton piirissä liennytys tunnustettiin mahdolliseksi jo vuoden 1967 lopulla valmistuneessa ns. Harmelin raportissa ja toisaalta Varsovan liitto esitti Euroopan turvallisuuskonferenssin pitämistä. Etyk-prosessiin liitettiin sotilaallisen alan luottamusta lisääviä toimia, ja siitä kehittyi myös tärkeä aseidenriisuntaneuvottelujen foorumi.

Liennytyksen aika katsottiin päättyneeksi 1970-luvun lopulla, jolloin Euroopassa alkoi uusi kilpavarustelun kierros keskikantaman ydinaseilla. Jo sitä ennen suurvallat olivat joutuneet konflikteihin “kolmannen maailman” sodissa erityisesti Afrikassa. Neuvostoliiton suorittama Afganistanin miehitys joulukuussa 1979 ja samanaikainen Naton päätös sijoittaa uusia ydinaseita Eurooppaan merkitsivät liennytyksen loppua ja “uuden kylmän sodan” alkua.


Lähteinä mm: Jussi Hanhimäki, “Ironies and Turning Points: Deténte in Perspective” teoksessa Odd Arne Westad (ed.), Reviewing the Cold War (2000), s. 326 - 342; Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 271 - 288; Max Jakobson, Tilinpäätös (2003), s. 34 - 46; C.B. Jones, The Cold War (2004), s. 118 - 128; Bradley Lightbody, The Cold War (1999), s. 66 - 80.