Liennytyksen kausi 1969 - 1979

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto etsivät 1960-luvun puolivälin jälkeen keinoja ydinasekilpavarustelun hillitsemiseen. Se oli käynyt niille sekä vaaralliseksi että kalliiksi ja johtanut strategiseen umpikujaan, “kauhun tasapainon” syntymiseen, vaikka kumpikaan osapuoli ei mielellään tätä julkisesti tunnustanut.

Ensimmäinen merkittävä käytännön tulos asevalvonnan alalla oli ydinsulkusopimuksen (Non-Proliferation Treaty) solmiminen kolmen ydinasevallan kesken kesällä 1968. Muun muassa Ranska ja Kiina jäivät kuitenkin sen ulkopuolelle. Tarkoitus oli jatkaa Genevessä heti syksyllä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä neuvotteluja strategisen ydinaseistuksen rajoittamiseksi. Tshekkoslovakian miehityksen elokuussa kansainväliseen politiikkaan tuottama jännitys esti kuitenkin neuvottelujen alkamisen.

Richard Nixonin tultua presidentiksi vuoden 1969 alussa amerikkalaiset katsoivat aiheelliseksi jatkaa kosketuksia Neuvostoliiton johtoon. Kiireellisintä oli saada aikaan sopimus ydinaseistuksen rajoittamisesta. Neuvottelujen piti kuitenkin tapahtua “matalalla profiililla”, mieluiten kokonaan salassa. Molemmat suurvallat varoivat synnyttämästä mielikuvaa, että ne olisivat valmiit ydinaseistuksena vähentämiseen tai edes tunnustamaan tasapainoa. Noista syistä Helsinki näytti sopivalta paikalta salaisten keskustelujen käymiseen.

Keskustelut strategisten ydinaseiden rajoittamisesta (Strategic Arms Limitation Talks = SALT) alkoivat Helsingissä 17.11.1969. Avajaistilaisuudessa pidetyissä puheissa Yhdysvaltojen ja Suomen edustajat nimittivät Suomea puolueettomaksi, kun taas Neuvostoliiton edustaja kehui vain Suomen “aktiivista ja rauhantahtoista ulkopolitiikkaa”. Silti SALT-neuvottelujen alkaminen koettiin Suomessa nimenomaan puolueettomuuspolitiikalle annetuksi tunnustukseksi.

Suomen osuus SALT-neuvottelujen alkuvaiheissa onnistui hyvin. Käytännössä jo tunnustetun puolueettomuusaseman ja huolellisesti hoidettujen isännyysvelvoitteiden ansiosta Suomi nousi ensi kerran Geneven ja Wienin rinnalle myös tulevien kansainvälisten kokousten mahdollisena pitopaikkana. Tunnustusta saanut SALT-neuvottelujen isännyys oli hyvä suositus Suomelle ja Helsingille, kun samoihin aikoihin ryhdyttiin valmistelemaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin järjestämistä Helsingissä.


Lähteinä mm. Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 244 - 245; Juhani Suomi, Taistelu puolueettomuudesta (1996), s. 244 - 247.