Miten Suomi selviytyi?

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on linkki artikkeliin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on linkki artikkeliin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on linkki artikkeliin.

Poliittisen historian ja kansainvälisen politiikan tutkimus on tuottanut kylmän sodan ajasta suuren määrän kirjallisuutta ja yhä enemmän myös kuvauksia muilla median aloilla. Tutkimus voidaan selvästi jakaa kylmän sodan aikaiseen ja sen päättymisen jälkeiseen kauteen. Vanhempaa tutkimusta leimasivat vahvasti ajankohtaiset kysymyksenasettelut ja intressit sekä usein myös propaganda. Lähteinä käytettiin paljon lehdistöä ja poliitikkojen puheita, koska tuoreisiin salaisiin asiakirjoihin ei tutkijoilla yleensä ollut pääsyä.

Kylmän sodan kansainvälinen tutkimus keskittyi pitkään suurvaltasuhteisiin ja vielä erityisesti ydinasekysymyksiin. Tutkimusta tehtiin erityisesti Yhdysvalloissa, joten sekin vaikutti tutkimusten luonteeseen.

Kylmän sodan päätyttyä tutkimustoiminta selvästi monipuolistui. Lähdetilanne parani varsinkin itäblokin osalta, kun kommunistihallinnon aikaisia arkistoja avattiin verraten pian. Toisaalta heräsi suuri kiinnostus blokkien ulkopuolisen, ns. kolmannen maailman tapahtumiin.

Neljännesvuosisadan kuluttua kylmän sodan päättymisestä on sen yleisluonne ja tärkeimmät tapahtumat tulleet jo verraten hyvin tutkituiksi. Kyseessä oli asetelmaltaan hyvin poikkeuksellinen mutta myös selkeästi määritettävissä oleva historian jakso, jona aikana maailma kuitenkin kehittyi nopeasti ja kansainväliset yhteydet paranivat. Tietoisuus maailman monimuotoisuudesta ja pitkään piilossa pysyneiden osien merkityksen kasvusta on lyönyt leimansa myös uudempaan tutkimukseen ja muihin kylmän sodan ajan arviointeihin.

Kiinnostavaa on todeta, että kylmä sota alkoi toisen maailmansodan lopputilanteesta ja erityisesti voittaneiden suurvaltojen välille syntyneistä kiistoista, kuinka hallita sodassa hävinnyttä Saksaa. Berliini oli silloin tapahtumien keskipisteessä. Vastakkaisten blokkien välinen kamppailu laajeni 1950-luvun alussa Aasiaan, missä käytiin tuhoisia sotia lähinnä Koreassa ja Vietnamissa.

Kylmää sotaa luonnehti lopulta ehkä parhaiten suurvaltojen keskinäinen kilpavarustelu, joka sai jättiläismäiset mittasuhteet. Kaiken taustalla vaani uhka ydinsodan alkamisesta, jolloin tuhot olisivat olleet ennennäkemättömän suuret. Siksi suurvallat välttivät joutumista keskinäisiin sotatoimiin. Seurauksena Euroopassa oli pitkittyneen asemasodan kaltainen asetelma, jossa ei kuitenkaan ammuttu. Vaikutukseen pyrittiin sen sijaan propagandalla ja muilla epäsuorilla keinoilla, joihin kuului myös kilpavarustelu. Sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat kokivat kiihtyneen asevarustelun 1980-luvun puolivälissä kohtuuttoman kalliiksi ja vaaralliseksi, joten pyrkivät sopimuksiin sen hillitsemiseksi. Näkyvin tulos näistä toimista oli vuonna 1997 aikaansaatu sopimus keskikantaman ohjusten poistamisesta Euroopasta.

Lopulta kylmä sota päättyi siellä, missä se oli alkanutkin, Berlinin muurin avautumiseen syksyllä 1989 ja sitä pian seuranneeseen Saksan yhdistymiseen. Noiden tapahtumien vaikutukset laajenivat Euroopassa nopeasti koko itäblokin käsittäneeksi mullistukseksi, joka lopulta johti Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991.


Suomen aseman kehittyminen kylmän sodan eri vaiheissa seurasi verraten tarkoin yleistilanteen kehityskulkuja. Suomi sijaitsi suurvaltojen johtamien blokkien välialueella mutta selvästi Neuvostoliiton poliittisessa ja sotilaallisessa vaikutuspiirissä. Toisaalta, kun länsi oli taloudellisesti vahvempi ja kulttuurisesti läheisempi, sen vaikutus Suomeen oli erittäin voimakasta. Lisäksi Suomi oli osa Pohjolaan jo 1950-luvulla vakiintunutta turvallisuuspoliittista tasapainojärjestelmää, jonka horjuttaminen ei ollut alueen asukkaiden eikä myöskään suurvaltojen mielestä hyödyllistä.

Kylmän sodan ajan arviointi Suomen näkökulmasta on kaksijakoinen tehtävä. On ensinnäkin pyrittävä saamaan selville, miten yleistilanne kehittyi, ja toiseksi, kuinka Suomessa reagoitiin tuohon kehitykseen. Siten saadaan perusteita pohdinnoille, miten tarkoituksenmukaisesti ja vaikuttavasti päättäjät silloin toimivat tai missä määrin tapahtumat vain veivät Suomea mukanaan. Lopputuloksen jo selvittyä voidaan myös paremmin tutkia syitä koettuihin tapahtumiin ja kehityskulkuihin, joskin on otettava huomioon, että paljon tärkeää tietoa on pysynyt salassa eikä kylmän sodan kaikkia jälkivaikutuksia vielä voida tuntea.


Kirjallisuutta: Alan Axelrod, The Real History of the Cold War (2009); DIIS, Danmark under den kolde krig (2005); John Lewis Gaddis, The United States and the End of the Cold War (1992), We Now Know (1997) ja The Cold War (2005); Jussi Hanhimäki - Odd Arne Westad (eds.), The Cold War (2003); William Hitchcock, The Struggle for Europe (2004); Michael Hogan (ed.), The End of the Cold War (1992); Henry Kissinger, Diplomacy (1994); Martin McGauley, Russia, America and the Cold War (2004); Walter LaFeber, America, Russia and the Cold War 1945 - 2000 (2002); Melwyn Leffler - Davod Painter (eds.), Origins of the Cold War (1994); Sean Lynn-Jones - Steven Miller (eds.), The Cold War and After (1993); Vojtech Mastny, The Cold War and Soviet Insecurity (1996); Jack Matlock, Reagan and Gorbatshev (2004); Olav Njolstad (ed.), The Last Decade of the Cold War (2004); Thorsten Olesen (ed.), The Cold War -- and the Nordic Countries (2004); Silvio Pons - Federico Romero (eds.), Reinterpreting the End of the Cold War (2005); Ronald Powaski, The Cold War (1998); Pekka Visuri, Suomi kylmässä sodassa (2006) ja Maailman muutos ja Suomi (2011), s. 17-32; Tim Weiner, CIA. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia ( 2010); Odd Arne Westad (ed.), Reviewing the Cold War (2000).