Suomen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys 1960-luvulla seurasi läntisessä Euroopassa vallinneita virtauksia. Verrattuna sodanjälkeisiin vuosiin poliittinen ja kulttuurinen yhteydenpito Suomesta ulkomaille oli huomattavasti helpottunut ja erityisesti läntisessä Euroopassa käynnissä ollut voimakas talouskasvu lisäsi osaltaan kanssakäymistä. Toisaalta yhteiskunnallisen ja taloudellisen rakenteen murros pakotti monet suomalaiset muuttamaan työn perässä maalta kaupunkeihin ja monessa tapauksessa saman tien Ruotsiin.

Suomen puoluekenttä eli yhteiskunnallisen muutoksen mukana. Teollistumiskehitys kasvatti vasemmiston kannatuspohjaa, jota vahvistivat myös ulkomailta saadut henkiset vaikutteet. Sosiaalidemokraattinen puolue eheytyi vuodesta 1963 alkaen ja saavutti vuoden 1966 eduskuntavaaleissa selvän voiton. Myös ammattiyhdistysliike yhdistyi.

Valtion tuella toteutettiin useita taloudellisia suurhankkeita. Vuosikymmenen kuluessa suomalainen yhteiskunta kaikkiaan muuntui maatalousvaltaisesta teollistuneeksi, ja palvelualat laajenivat. Muutos tuntui yhtä lailla talouden, politiikan ja kulttuurin aloilla.

Urho Kekkonen valittiin vuonna 1968 uudelleen tasavallan presidentiksi. Hänen takanaan olivat maalaisliitosta keskustapuolueeksi nimensä muuttanut vanha tukipuolue sekä muut keskustaryhmät ja vasemmistopuolueet. Vastapooli muodostui lähinnä kokoomuksesta.

Suomessa seurattiin kiinnostuneina ”Euroopan hullun vuoden” 1968 sisäpoliittisia kamppailuja yhtä Pariisin mellakoiden ja ”Prahan kevään” merkeissä. Myös suomalainen ”uusvasemmistolainen” liikehdintä sai niistä vaikutteita.

Elokuussa 1968 tapahtunut Tshekkoslovakian miehitys aiheutti Suomessa kiivaita reaktioita. Suomi ei suoranaisesti ollut uhanalaisena, mutta kriisin vaikutukset heijastuivat myös Itämeren alueelle ja muistuttivat kylmän sodan asetelmien jatkumisesta. Kuitenkin jo vakiintuneiden blokkirajojen ravistelua vältettiin puolin ja toisin.


Kirjallisuutta: Osmo Apunen, Linjamiehet (2005); Lauri Haataja, “Kekkosen aika” teoksessa Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 4 (1992); Max Jakobson, Pelon ja toivon aika (2001); Osmo Jussila ym. (toim.), Suomen poliittinen historia 1809 - 2003 (2004); Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005); Markku Kuisma, Venäjä ja Suomen talous (2015), s. 239-306; Lasse Lehtinen, Aatosta jaloa ja alhaista mieltä (2003); Henrik Meinander, Tasavallan tiellä (1999); Suomen historia 8 (1988), s. 189-277; Juhani Suomi, Presidentti (1994); Juhani Suomi, Taistelu puolueettomuudesta (1996); Jouko Vahtola, Suomen historia (2003).