Kylmän sodan laajeneminen 1950-luvun alussa

253 2

  • Neuvostoliitto suoritti ensimmäisen ydinkokeensa elokuussa 1949.
  • Koe oli amerikkalaisille täydellinen yllätys.
  • Presidentti Truman päätti tammikuussa 1950 tuhat kertaa
    voimakkaamman ydinaseen, vetypommin, rakentamisesta.
  • Yhdysvaltojen vetypommin koeräjäytys tapahtui marraskuussa 1952
    ja Neuvostoliiton vastaavan pommin räjäytys yhdeksän kuukautta
    myöhemmin.
  • Yhdysvalloissa valmistettiin myös pienempiä, taistelukäyttöön
    sopivia eli taktillisia ydinräjähteitä.

  Kuvassa Neuvostoliiton ensimmäinen atomipommi RDS-1SKS 3 logo pikku

253 2

  • Neuvostoliitto suoritti ensimmäisen ydinkokeensa elokuussa 1949.
  • Koe oli amerikkalaisille täydellinen yllätys.
  • Presidentti Truman päätti tammikuussa 1950 tuhat kertaa
    voimakkaamman ydinaseen, vetypommin, rakentamisesta.
  • Yhdysvaltojen vetypommin koeräjäytys tapahtui marraskuussa 1952
    ja Neuvostoliiton vastaavan pommin räjäytys yhdeksän kuukautta
    myöhemmin.
  • Yhdysvalloissa valmistettiin myös pienempiä, taistelukäyttöön
    sopivia eli taktillisia ydinräjähteitä.

  Kuvassa Neuvostoliiton ensimmäinen atomipommi RDS-1SKS 3 logo pikku

Lisää aiheesta

Tieto Neuvostoliiton suorittamasta ydinasekokeesta elokuussa 1949 tuotti amerikkalaisille pahan yllätyksen. Sen johdosta presidentti Truman päätti tammikuussa 1950, että rakennetaan entistä tuhatkertaisesti tehokkaampi pommi, fuusioperiaatteella toimiva lämpöydinräjähde eli vetypommi. Sellaisen pommin koeräjäytys tapahtui marraskuussa 1952. Yhdeksän kuukautta myöhemmin myös Neuvostoliitto räjäytti vastaavan latauksen. Kesti kuitenkin pari vuotta, ennen kuin lämpöydinräjähteet olivat operatiivisesti käyttövalmiina.

Yhdysvalloissa päätettiin vuonna 1952 ryhtyä valmistamaan myös pienempiä, taistelukäyttöön sopivia eli taktisia ydinräjähteitä, joita voitiin ampua raskaalla tykistöllä tai 120 kilometriä kantavilla ohjuksilla. Taistelualueen ydinaseita toimitettiin Yhdysvaltojen joukoille Eurooppaan jo vuonna 1953. Ne olivat laajamittaisesti käytössä 1950-luvun puolivälistä alkaen.


Kirjallisuutta: Alan Axelrod, The Real History of the Cold War (2009), s. 50-67 ja 140-178; Walter Boyne, Beyond the Wild Blue (1997), s. 21-134; Gerard DeGroot, The Bomb (2004); John Lewis Gaddis, We Now Know (1997), s. 85-112; Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 145-155; Richard Rhodes, Dark Sun. The Making of the Hydrogen Bomb (1996); Kalevi Ruhala, “Sotilaallinen turvallisuuspolitiikka, asevarustelu ja strategia” teoksessa Avain aikamme maailmaan (1983), s. 103-112; Pekka Sivonen, Ydinasepelote Yhdysvaltain poliittisen vallankäytön muovaajana (1992), s. 83-88; Pekka Visuri, Totaalisesta sodasta kriisinhallintaan (1989), s. 30-48 ja 92-106.