Ammattiyhdistysliikkeen keskusjärjestö SAK koetti heti sodan jälkeen hillitä sosiaalidemokraattien ja kommunistien välistä valtataistelua sopimalla yhteistyön periaatteista. Niihin kuului myös kanta poliittisiin kysymyksiin. SAK ilmoitti lähtökohdakseen toiminnan “sotaa, fasismia ja taantumusta vastaan”. Tavoitteeksi mainittiin demokratian laajentaminen valtiollisessa, taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Koulutuksen tuli perustua marxilaiseen yhteiskuntafilosofiaan.

Kommunistit saivat vuosina 1945 - 1948 enemmistön useissa ammattiliitoissa, mutta SAK:n keskusjohdossa säilyi niukka sosiaalidemokraattien valta-asema. SAK:n johto oli sitoutunut ylläpitämään yhteiskunnallista ja taloudellista vakautta, jotta sotakorvaukset Neuvostoliitolle saataisiin suoritetuiksi ja maan jälleenrakennus edistymään. Näin SAK tuki hallitusta, jossa sen edustamilla puolueilla oli enemmistö.

Inflaation edetessä SAK:lla oli kasvavia vaikeuksia hillitä lakkopaineita. Vuonna 1947 tyytymättömyys SAK:n sisällä johti vakaviin linjariitoihin. Sosiaalidemokraatit säilyttivät enemmistön SAK:n johdossa, mutta samalla keskusjärjestön ote liitoista heikkeni.
Kiristynyt sisäpoliittinen valtataistelu sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä näkyi selvästi SAK:ssa. Samalla erimielisyydet kuvastivat kansainväliseen tilanteeseen kehittyneitä jakolinjoja. Kun SKDL joutui oppositioon kesällä 1948, kommunistijohtoiset ammattiliitot turvautuivat entistä herkemmin lakkoihin. Eräät ammattiliitot rakoilivat pahasti, ja Suomen Kuljetustyöntekijöiden Liitto hajosi valtataistelun seurauksena.

Ensimmäinen vakava yhteenotto virkavallan kanssa sattui Helsingissä Arabian tehtaan lakon yhteydessä syksyllä 1948. Lakkoa tukivat SKP ja kommunistien johtamat liitot, kun taas SAK pyrki sovitteluun. Tuon lakon yhteydessä hallitus määräsi poliisin käyttämään tarvittaessa voimakeinoja, mikä johtikin kahakointiin.

Seuraavana vuonna Kemin lakkojen yhteydessä toistui sama asetelma, mutta väkivaltaa käytettiin jo enemmän. Poliisin hajottaessa lakkolaisten mielenosoitusta kaksi ihmistä sai surmansa.

Kiistaa SAK:ssa käytiin myös kuulumisesta kansainvälisiin organisaatioihin. Yhtenäisyyden säilyttämiseksi SAK pysyi lähinnä itäblokkia edustaneessa katto-organisaatiossa vuoteen 1951 saakka. Toisaalta SAK alkoi jo varhain suuntautua yhteistyöhön pohjoismaisten ammattiliittojen kanssa.


Lähteet: Tapio Bergholm, Sopimusyhteiskunnan synty I (2005), s. 88 - 126 ja 186 - 255, Mikko Majander, Pohjoismaa vai kansandemokratia (2004), s. 437-473. Internetissä artikkeli “Kylmän sodan ristiaallokossa”: https://www.sak.fi/tama-on-sak/historia/aikajana?selectedPageIndex=19