Läntisissä uhka-arvioissa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa oletettiin, että Neuvostoliitto voisi mahdollisen sodan alkuvaiheissa suunnata Skandinaviaan 4 - 5 divisioonan verran joukkoja. Neuvostoliiton asevoimien ehdoton painopiste oli Saksassa ja toisaalta Pohjoisella Atlantilla. Neuvostojoukot olisivat saattaneet edetä eteläiseen Skandinaviaan vasta Tanskan valtaamisen jälkeen.

254 3 laatkartta

Yhdysvaltojen suunnittelussa 1940-luvun lopulla ei varauduttu Skandinavian puolustamiseen, sillä voimat oli tarkoitus keskittää taisteluun etelämpänä. Vasta vuonna 1951 amerikkalaisessa sotasuunnitelmassa tavoitteeksi asetettiin sillanpään säilyttäminen Skandinaviassa pitämällä hallussa ainakin Trondheimin - Oslon alueet. Skandinaviaa alettiin pitää tärkeänä ilmavoimien tukialueena taistelussa Keski-Euroopassa eteneviä neuvostojoukkoja vastaan sekä erityisesti pommitusoffensiivissa Leningradin - Moskovan alueen kohteita vastaan.

Ruotsin vahva puolustus olisi selvinnyt Neuvostoliiton hyökkäyksen alkuvaiheesta helposti, sillä Ruotsi kykeni mobilisoimaan asevoimiinsa 700 000 miestä ja ilmavoimat olivat 1950-luvun puolivälissä lähes 900 lentokoneellaan läntisen manner-Euroopan vahvimmat. Neuvostoliitolla ei ollut asettaa Ruotsia vastaan Itämerellä tasavahvoja ilmavoimia, joten maihinnousun uhka ei tuntunut kovin suurelta. Ruotsi oli liittoutumattomanakin lännelle hyvä suojakilpi, ja hyökkäyksen varalta oli yhteistoimintaa valmisteltu jo melko pitkälle.

Skandinavian pohjoisosissa sen sijaan lännen joukot olivat selvästi alivoimaiset, eikä Naton ensimmäisinä vuosina ollut vielä valmisteltu myöskään liittolaisten apujoukkojen tuloa. Naton suunnittelussa 1950-luvun alussa varauduttiin Pohjois-Norjassa vetäytymään mahdollisen hyökkäyksen tieltä Tromsön - Narvikin alueille ja jättämään taakse pieniä tiedustelu- ja sissiosastoja. Norjan puolustuksen suunnittelussa varauduttiin siihen, että Neuvostoliitto voisi suunnata hyökkäyksen Suomen Lapin kautta.


Ks. Pekka Visuri, Puolustusvoimat kylmässä sodassa (1994), s. 85 - 87 ja siinä mainitut lähteet.
Ks. Steven Ross, American War Plans 1945 - 1950 (1996), s. 123 - 126 ja 143 - 144.