Heti sodan päätyttyä tapahtunut siirtoväen asuttaminen ja rintamamiehille suunnattu maanhankinta säilyttivät yhteiskuntaa maatalousvaltaisena huolimatta samaan aikaan tapahtuneesta teollisuuden laajennuksesta. Maa- ja metsätaloustalousväestön osuus koko työvoimasta oli 1940-luvun puolivälissä lähes puolet, ja vuonna 1950 vielä 42 prosenttia. Maanhankintalain säätämisellä keväällä 1945 oli merkittävät taloudelliset ja poliittiset vaikutukset. Jälleenrakennukseen ja pellonraivaukseen keskittyneet sadat tuhannet ihmiset vakauttivat yhteiskuntaa kriittisinä vuosina siirryttäessä sodasta rauhaan.

On aiheellisesti todettu, että 1950-luvun Suomi oli itsenäisten pien- ja perheviljelmien leimaama. Myös puunhankinnasta huolehtivat paljolti vielä ilman konevoimaa työskennelleet pienviljelijät. Asutustoiminnan painopiste oli suuntautunut maalaisliiton vahvoille kannatusalueille, mikä selittää poliittisia valtasuhteita. Toisaalta suurteollisuuden piirissä työväenliikkeen vahvaa asemaa ei horjuttanut muu kuin vasemmiston sisäinen valtataistelu. Sisäpolitiikka oli paljolti taloudellisten ja ammatillisten etujen puolustamista, jolloin maalaisliitto ja sosiaalidemokraatit toimivat läheisessä suhteessa etujärjestöihinsä MTK:hon ja SAK:hon. Nuo valtapuolueet kamppailivat lisäksi tahollaan kommunisteja vastaan.

Puoluekentässä kolme suurinta olivat verraten tasaväkisiä. Maalaisliitolla ja SDP:llä oli eduskuntapaikkoja yleensä hieman yli 50 ja kommunistien hallitsemalla SKDL:llä hieman sen alle. Selkeästi porvarillista ajattelua ja konservatiivisuutta edustanut Kansallinen kokoomus sai vaaleissa eduskuntaan 24 - 33 paikkaa ja porvarilliset, lähelle keskustaa sijoittuneet puolueet yhteensä suunnilleen saman verran. Eduskuntavaaleissa puolueiden kannatuksessa ei tapahtunut suuria siirtymiä, joten vaalituloksella ei ollut kovin paljon merkitystä hallitusta muodostettaessa. Siihen vaikuttivat enemmän ulko- ja sisäpolitiikan ajankohtaiset suhdanteet ja henkilökysymykset.

Sodan päättymistä seuranneina vuosina, kolmen suuren puolueen yhteistyöhallitusten aikana, kommunisteilla oli vahva asema sekä uutena voimana että myös Neuvostoliiton tuella. Sota-ajan jäljiltä taloudellinen ja yhteiskunnallinen sääntely hyväksyttiin yleisesti, ja jopa laajalle sosialisoinnille vallitsi otollinen tilanne. Poliittisen kamppailun suuri jakolinja kulki silloin kommunistien ja sosiaalidemokraattien välillä. Kuitenkin jälleenrakennuksen edistyminen, vähittäinen elintason nousu ja täystyöllisyys hillitsivät vastakohtaisuuksien kärjistymistä.

Kommunistien jouduttua syrjään hallituksista vuodesta 1948 alkaen sisäpoliittinen jakolinja asettui lähinnä maalaisliiton ja SDP:n välille ja koski paljolti tulonjakoa ja yhteiskuntapolitiikan painotuksia. Tähän liittyi 1950-luvun puoliväliin tultaessa myös presidenttikysymys, jolloin rintamalinjat olivat Kekkosen puolesta ja vastaan. Myös kaupunki- ja maalaisväestön väliset ristiriidat kärjistyivät, ja työmarkkinoille hahmottui asetelma, joka johti raskaaseen yleislakkoon kevättalvella 1956.


Ks. esim. Kari Hokkanen, Kekkosen maalaisliitto 1950 - 1962 (2002), s. 21 - 25.