Kylmän sodan asetelma oli Lähi-idässä vielä 1970-luvulla selvästi hallitsevana. Neuvostoliitto tuki arabisosialistisia (Baath-puolueen hallitsemia) valtioita, ennen kaikkea Egyptiä, Syyriaa ja Irakia, kun taas Yhdysvallat oli asettunut Israelin tueksi. Egypti ja muut arabisosialistiset valtiot olivat osa “kolmatta voimaa” eli sitoutumattomien maiden liikettä, johon kuuluivat muun muassa Intia ja Jugoslavia.

Lokakuun 1973 sodan jälkeen Israel oli entisestään vahvistunut mutta samalla joutunut kokemaan jatkuvan sotatilan aiheuttaman henkisen ja aineellisen rasituksen. Yhdysvaltojen välityksellä vuonna 1979 syntynyt rauhansopimus Egyptin kanssa merkitsi suurta helpotusta Israelille, vaikka sen pitikin luovuttaa Siinain niemimaa.

Konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä jatkui Libanonissa, jonne Israel lopulta hyökkäsi suurin voimin kesällä 1982. Sen onnistui karkottaa PLO:n johtajat ja palestiinalaiset taistelijat, mutta samalla israelilaiset sitoutuivat pitkään ja kuluttavaan sissisotaan.

Syyria jäi 1980-luvun alkaessa yhä enemmän sivustakatsojaksi, vaikka sen asevoimat miehittivät edelleen osia Libanonista. Myös Jordania vältti sekaantumista Israelin vastaisiin toimiin ja Libanonin sisällissotaan.

Merkittävin muutos Lähi-idän tilanteessa tapahtui islamilaisen vallankumouksen myötä. Iranissa vuonna 1979 valtaan nousseet islamistit asettuivat avoimesti uhmaamaan sekä läntistä demokratiaa että kommunismia. Radikaalin islamin vaikutus levisi nopeasti marxilaisten hallitsemaan Afganistaniin ja uhmasi myös Lähi-idän alueen konservatiivisten hallitusten ja Irakin Baath-puolueen valta-asemia. Tällöin syntyi uusi “kolmas voima” sekoittamaan idän ja lännen toistaiseksi hallitsemaa kylmän sodan perusasetelmaa.

Islamististen liikkeiden vahvistuminen johti ensin Neuvostoliiton ja Irakin vastatoimiin, jolloin seurauksena oli sekä Afganistanin miehitys että Irakin ja Iranin välinen sota. Molemmista tuli lähes koko 1980-luvun kestäneitä ja erittäin tuhoisia. Yhdysvallat asettui tukemaan Neuvostoliittoa vastaan taistelleita islamilaisia ryhmittymiä, “pyhän sodan” kävijöitä eli jihadisteja, kun taas Persianlahdella amerikkalaiset yhdessä Saudia-Arabian ja Kuwaitin kanssa antoivat tukensa Irakille, jotta Iranin vaikutusvalta ei leviäisi länteen. Samalla Yhdysvallat tuli asevoimillaan aktiiviseksi toimijaksi Persianlahden alueelle huolehtimaan siitä, että öljyn saatavuus länsimaille olisi turvattu.

Lähi-idässä 1980-luvun alussa syntynyt uusi asetelma kesti sitten suunnilleen muuttumattomana kaksi vuosikymmentä ja alkoi horjua vasta kylmän sodan päättymisen ja Yhdysvaltojen syksyllä 2001 aloittaman “terrorismin vastaisen sodan” myötä.


Lähteinä mm. Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 320 - 336; Hannu Juusola, Israelin historia (2005), s. 169 - 194; Mehran Kamrava, The Modern Middle East (2005), s. 132 - 183; Odd Arne Westad, The Global Cold War (2005), s. 288 - 299.