Mihail Gorbatshovin noustessa valtaan maaliskuussa 1985 Neuvostoliiton johto tiesi hyvin, ettei sotaa Afganistanissa kyetty voittamaan, mutta ei myöskään tiedetty, miten sieltä voitaisiin poistua. Neuvostoliiton tukemaa Afganistanin hallitusta vastustavat sissit vahvistuivat jatkuvasti saaden aseita ja koulutusapua muun muassa Yhdysvalloista, Saudi-Arabiasta ja Kiinasta Pakistanin ja Iranin kautta. Erityisen vaaralliseksi osoittautuivat uudet amerikkalaiset ilmatorjuntaohjukset, joita toimitettiin Afganistaniin vuodesta 1986 alkaen.

Miehityksen alusta Afganistanin presidenttinä toiminut Babrak Karmal väistyi vuonna 1986, jolloin tilalle tuli Mohammad Najibullah. Sillä ei ollut suurta merkitystä sotatoimille, mutta vallanvaihto mahdollisti noin 110 000 neuvostosotilaan vetäytymisvalmistelut. Pikaisesta vetäytymisestä päätti politbyroo salaisesti jo marraskuussa 1986, mutta toteutus vei aikaa. Gorbatshov ilmoitti helmikuussa 1988, että neuvostojoukot poistuvat vuoden kuluessa.

Kun viimeiset neuvostoarmeijan yksiköt lähtivät Afganistanista maaliskuussa 1989, mieliala kotimaassa tuntui helpottuneelta mutta myös erittäin pettyneeltä. Sota oli alusta lähtien ollut epäsuosittu sekä väestön että asevoimien piirissä, ja loppuaikoina sitä arvosteltiin julkisesti. Sodasta palanneita ei kohdeltu sankareina kuten toisen maailmansodan veteraaneja, vaan heidät unohdettiin ja korvauksia sotavammoista maksettiin kitsaasti. Moni Afganistanin sodan veteraani oli henkisesti raunioitunut ja oppinut käyttämään huumeita, kuten amerikkalaissotilaille kävi Vietnamissa. Luottamus Kremlin kykyyn johtaa maata oli kaikkiaan heikentynyt, ja sillä oli tuntuvaa vaikutusta Neuvostoliiton hajoamiseen.

Afganistanin sota oli siihen mennessä aiheuttanut arviolta miljoonan ihmisen kuoleman. Neuvostoliiton sotilaita kuoli virallisen ilmoituksen mukaan noin 15 000, ja vammautuneita oli 37 000. Viisi miljoonaa afganistanilaista eli pakolaisina, ja miljoonat miinat vaaransivat liikkumisen raunioituneessa maassa.

Sisällissota jatkui venäläisten poistumisen jälkeen, ja Najibullahin hallitus pysyi vallassa vastoin odotuksia vuoteen 1992. Monien vaiheiden jälkeen saivat Pakistanin tukemat talibanit 1990-luvun lopulla valtaansa lähes koko maan, kunnes heidätkin kukistettiin amerikkalaisten johtamalla “pohjoisen liiton” operaatiolla syksyllä 2001. Jälleenrakennus pääsi hitaasti käyntiin, ja sissisota jatkui syrjäisillä seuduilla.


Lähteinä mm: Steve Coll, Ghost Wars (2005), s. 158 - 186; John Cooley, Unholy Wars (2000), s. 162 - 184; Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 364 - 365. Internetissä mm: www.infoplease.com/ce6/history/A0802662.html