Syksyyn 1981 mennessä tehtyjen mielipidekyselyjen mukaan pääministeri Mauno Koivistolla oli selvä etumatka kilpailijoihinsa nähden. Presidentti Urho Kekkosen 26. lokakuuta tapahtuneen eron jälkeen vaalitaistelua ryhdyttiin kuitenkin käymään uudesta asetelmasta.

Kaikki puolueet lukuun ottamatta pientä perustuslaillista kansanpuoluetta asettivat oman ehdokkaan vaaleihin, jotka määrättiin pidettäväksi tammikuun puolivälissä 1982.

SDP:n ehdokkaaksi tuli odotetusti pääministeri ja Suomen pankin pääjohtaja tohtori Mauno Koivisto, joka mielipidekyselyissä nautti suurta suosiota. Lyhyessä mutta näyttävässä vaalikampanjassa Koivisto esiteltiin uudenlaisena “koko kansan” ehdokkaana, joka muuttaisi monia Kekkosen ajan käytäntöjä demokraattisempaan ja parlamentaarisempaan suuntaan.

Keskustapuolueelle ehdokkaan nimeäminen oli vaikeaa, sillä paikasta kilpaili kaksi tohtoria Ahti Karjalainen ja Johannes Virolainen. Puoluejohto kannatti Karjalaista, mutta kentän ääni ratkaisi Kuopiossa pidetyssä puoluekokouksessa valinnan Virolaisen hyväksi.

Kokoomuksen ehdokkaaksi nimitettiin entinen puheenjohtaja, pankinjohtaja Harri Holkeri. SKDL nimitti ehdokkaakseen entisen puheenjohtajansa ministeri Kalevi Kivistön kuten myös RKP professori Jan-Magnus Janssonin. Liberaalinen kansanpuolue asetti ensi kertaa ehdokkaaksi naisen varatuomari Helvi Sipilän.

Vaalitaistelun aikana huhuina levitetyt oletukset Neuvostoliiton puuttumisesta vaalin kulkuun eivät toteutuneet, vaan kaikki sujui valtiosäännön määrittämällä tavalla.

Mauno Koivisto sai 45,4 prosenttia äänistä ja 144 eli lähes puolet valitsijamiehistä. Holkeri sai 58 ja Virolainen 53 valitsijamiestä. Koivisto tuli valituksi tasavallan presidentiksi valitsijamiesten kokouksessa heti ensimmäisessä äänestyksessä saatuaan 167 ääntä.


Lähteinä mm: Martti Häikiö, Presidentin valinta (1993), s. 356 - 358; Ahti Karjalainen - Jukka Tarkka, Presidentin ministeri (1989), s. 230 - 242; Mauno Koivisto, Kaksi kautta I (1994), s. 1 - 44; Juhani Suomi, Umpeutuva latu (2000), s. 656 - 727 ja Pysähtyneisyyden aika (2005), s. 19 - 62.