Keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikan suhteesta yya-sopimukseen ja puolustuskykyyn kiihtyi vuoden 1983 alussa harvinaisen kärjekkääksi väittelyksi, johon myös presidentti Koivisto puuttui jyrkin sanoin. Taustana oli kireä kansainvälinen tilanne ja siihen liittyneet Suomeakin sivuavat spekulaatiot uusien ydinaseiden uhasta.

Ensiksi nousi kohu Naton Euroopan joukkojen ylipäällikön kenraali Bernard Rogersin haastattelusta Helsingin Sanomissa. Hän sanoi olevansa levoton mahdollisuudesta, että suomalaiset eivät taistelisi Neuvostoliitosta ehkä Suomen Lapin kautta Norjaan suuntautuvan hyökkäyksen torjumiseksi. Puolustusministeri Juhani Saukkonen kommentoi sitä heti aamulla verraten epäselvin sanonnoin. Puolustusvoimain komentaja kenraali Lauri Sutela käytti selkokieltä torjuen epäilyt viittauksella Suomen sotilaallisiin näyttöihin. Hän aloitti lausuntonsa kenraalikollegalle tahallisen kärjekkäästi: “Herra Rogers, Suomi tulee puolustautumaan kaikin käytettävissä olevin keinoin jokaista hyökkääjää vastaan, mutta me olemme eläneet vuosikymmenet sovussa ja ystävyydessä naapuriemme kanssa. Meillä ei ole mitään syytä spekuloida sellaisilla olettamuksilla, että mahdollinen hyökkääjä olisi esimerkiksi Neuvostoliitto.”

Piirtäjä Kari Suomalainen ilmaisi saman asian omalla tavallaan Helsingin Sanomissa kuvaamalla sotien muistomitalien keskellä keinutuolissa istuneen sotaveteraanin vihaisen ilmeen tämän kuultua Rogersin epäilyksistä. Kuvan alla oli teksti: “Vai ettei me tarpeen tullen tapeltas! Miten monta näyttöö se helvetin Nato-kentsu oikein tahtoo?”

Helmikuussa 1983 alkoi iltapäivälehdissä värikäs keskustelu mahdollisuudesta sijoittaa ydinaseita Suomeen yya-sopimuksen perusteella. Kiistely alkoi suljetusta Pugwash-liikkeen tilaisuudesta, jossa oli pohdittu ydinsulkusopimuksen ja Pariisin rauhansopimuksen velvoitteita. Professori Raimo Väyrynen oli esitelmässään todennut, etteivät sopimukset kieltäneet ydinaseiden tuomista Suomeen, jos aseet pysyvät hyväksytyn ydinasevallan, siis käytännössä Neuvostoliiton, hallinnassa. Lehdistöön levisi siitä harhaanjohtava tieto, että “Suomi voi ottaa ydinaseita taivutellakseen Norjaa”. Kommentteja annettiin tältä pohjalta puolesta ja vastaan, joten keskustelu alkoi elää omaa elämäänsä ja antoi omituisen kuvan Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Presidentti Koivisto käytti arvovaltaista foorumia torjuakseen tuollaiset spekulaatiot. Valtiopäivien päättäjäispuheessa 3. maaliskuuta hän sanoi: “Ydinaseita emme salli maahamme tuotavan. Ajatus, että Neuvostoliitto voisi niitä tänne tyrkyttää, on naapurimaatamme loukkaava.”

Rajuimmin Koivisto kommentoi ydinaseiden Suomeen tuomisella spekuloineita tutkijoita. Koiviston mielestä sellaiset tutkijat käyttävät akateemisuutta poliittisissa keskusteluissa viikunanlehtenä. Hän totesi käydyn keskustelun olleen vain nahistelua siitä, kuka mitäkin rohkenee väittää. Koivisto kertoi uskovansa yhteiskuntatieteiden mahdollisuuksiin tarjota tietoa tulevasta, mutta “poikkeuksellisten ilmiöiden ennustamisessa ei yhteiskuntatieteilijöillä ole mitään etua ennustajaeukkojen edellä”.
Sitten hän vielä viittasi puolustusministerin vastaukseen Rogersille: “Mielellään näkisi myös, ettei maan ulkoisiin suhteisiin liittyvistä aroista asioista annettaisi lausuntoja kaikkina mahdollisina vuorokauden aikoina”.

Kohta pilapiirroksessakin toistettiin Koiviston kommentteja toteamuksella, että “Manu haukkui ennustajaeukot vertaamalla heitä yhteiskuntatieteilijöihin”. Koko erikoinen väittely ydinaseista, yya-sopimuksesta ja Suomen puolustuksesta jäi muistiin “ennustajaeukko-keskustelun” nimellä.

Keskustelu ydinaseista ja aloitteesta Pohjolan ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi jatkui Koiviston jyrähdyksen jälkeen vilkkaana mutta entistä asiallisempana. Ryhdyttiin myös tutkimuksissa selvittämään Urho Kekkosen vanhojen aloitteiden ajankohtaisuutta.

Suomen virallinen kanta ydinaseisiin ilmoitettiin presidentti Koiviston puheessa YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 1983: “Suomi on vahvistanut sitoumuksensa olla hankkimatta omia ydinaseita. Suomi ei myöskään salli ydinaseita alueelleen... Tästä seuraa, että meillä on oikeus edellyttää ja vaatia, ettei näitä aseita milloinkaan ja missään olosuhteissa käytetä meitä vastaan eikä niillä meitä uhata.”


Lähteinä mm. Osmo Apunen, Linjamiehet (2005), s. 319- 329; Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 437 - 441; Mauno Koivisto, Historian tekijät (1995), s. 63 - 67; Pysähtyneisyyden aika (2005), s. 269 - 298.