Kylmän sodan asetelmien purkautuminen oli havaittavissa jo presidentti Ronald Reaganin pitämästä puheesta Finlandia-talolla toukokuussa 1988. Hän ylisti Suomen puolueettomuuspolitiikkaa ja ansioita muun muassa Ety-prosessin käynnistämisessä. Reagan oli matkalla Moskovaan, joten oli ymmärrettävää, että puheen sävy oli sovitteleva, vaikka hän ottikin esille laajasti Helsingin päätösasiakirjan 1975 pohjalta Neuvostoliiton ihmisoikeustilanteen parantamistarpeet.

Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshovin vierailua Suomessa syksyllä 1989 valmisteltiin huolellisesti. Tavanomaiseen tapaan esivalmistelussa oli julkilausuma, mutta siitä ei syntynyt riitaa. Kumpikin osapuoli määritti asemansa haluamallaan tavalla. Jo ennalta siis osoittautui, että Gorbatshovin julistamaa “uutta ulkopoliittista ajattelua” sovellettiin myös Suomen suhteisiin.

Gorbatshov saapui Helsinkiin 25. lokakuuta 1989 hetkellä, jolloin tapahtumat DDR:ssä etenivät nopeasti. Hän oli juuri ilmoittanut Berliinissä itäsaksalaisten johdolle, ettei Neuvostoliitto tule puuttumaan tilanteeseen.

Puhuessaan Helsingissä 26.10. Gorbatshov selvitti Neuvostoliiton uutta linjaa ja sanoi muun muassa: “Tahtoisin sanoa täysin selvästi, että Neuvostoliitto tunnustaa varauksetta Suomen puolueettoman statuksen ja aikoo täydellisesti noudattaa sitä vastakin.” Moniin kiistoihin puolueettomuustulkinnoista tottunut suomalainen yleisö puhkesi suosionosoituksiin. Monikaan ei vielä tiennyt, kuinka ankarasti Gorbatshov silloin kamppaili säilyttääkseen edes rippeet itäblokista ja Neuvostoliiton koossa. Suomen puolueettomuuden tunnustaminen niissä oloissa oli jälkeen päin arvioituna itsestäänselvyys ja yritys rauhoittaa ainakin Pohjois-Euroopan suunta. On ymmärrettävää, että ilmoitus siinä vaiheessa vielä koettiin tärkeäksi, vaikka sen todellinen arvo olikin kohta vähäinen.

Vierailusta julkaistiin lyhyt julistus, jossa Suomea luonnehdittiin “puolueettomaksi pohjoismaaksi”. Keskusteluista Gorbatshovin ja tämän avustajien kanssa presidentti Koivisto sai vaikutelman, että Virossa voidaan toteuttaa pitkälle meneviä uudistuksia yhteisymmärryksessä neuvostojohdon kanssa.

Kaikkiaan Gorbatshov antoi vierailullaan Suomessa vaikutelman täysin uudenlaisesta Neuvostoliiton johtajasta, joka määrätietoisesti ajoi julkisuudessakin paljon esillä ollutta ohjelmaansa “perestroikaa” ja “glasnostia”, joilla tähdättiin Neuvostoliiton yhteiskunnan ja talouden vähittäiseen uudistukseen ja avoimuuteen. Tuon politiikan kohtaamat vaikeudet tulivat esille vasta vuoden kuluttua.


LLähteinä mm. Osmo Apunen, Linjamiehet (2005), s. 355 - 359; Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 486 - 487; Mauno Koivisto, Historian tekijät (1995), s. 304 - 309.