Kansainvälisessä politiikassa 1980-luvun alkupuolella vallinneen “uuden kylmän sodan” lauhtumisen merkkejä saatiin jo Tukholman aseidenriisuntakokouksen yllättävän hyvästä sujumisesta ja suurvaltajohtajien tapaamisesta Genevessä marraskuussa 1985. Suomen kannalta huolestuttavaa oli kuitenkin pohjoisten merialueiden strategisen merkityksen kasvu. Siellä johtavat ydinasevallat olivat asevoimineen vastakkain, eivätkä mitkään meneillään olleet aseidenriisunnan hankkeet koskeneet merialueita. Uudet, pitkälle kantavat ja tarkoilla ohjausjärjestelmillä varustetut risteilyohjukset muodostivat pelkällä olemassaolollaan uhan Suomen kaltaisille välialueen maille.

Presidentti Koivisto piti huolellisesti valmistellun esitelmän Paasikivi-Seurassa Helsingissä 15.10.1986. Siinä hän arvioi laajalti tilannekehitystä sekä esitti luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien ulottamista myös merialueille. Esityksen valmistelun aikaan ei vielä ollut tiedossa, kuinka Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtajien tapaaminen Reykjavikissa 11. lokakuuta tulisi merkitsemään läpimurtoa aseidenriisunnan alalla.

Otteita Koiviston esitelmästä

“Teknologinen kehitys on johtanut siihen, että pitkän kantaman risteilyohjuksista on tullut strateginen asejärjestelmä. Suurin osa niistä on sijoitettu pohjoisella pallonpuoliskolla partioiviin lentokoneisiin ja aluksiin. Teoreettisesti katsoen niiden lyhimmät lentoradat saatavat kulkea Pohjolan alueen yli. Tämä aiheuttaa varsinkin puolueettomille maille ongelman siitä riippumatta, miten me arvioimme osapuolten aikomuksia mahdollisessa kriisitilanteessa. Suomi onkin vedonnut pitkän kantaman risteilyohjusten kieltämisen puolesta.

- - -

Turvallisuuspolitiikkaa koskeva keskustelu on yleensäkin viime vuosikymmenen aikana ollut hyvin abstraktista. Yhä uudestaan on laskettu ja vertailtu ohjusten, lentokoneiden, sukellusveneiden ja taistelukärkien lukumääriä. Niitä koskevat tiedot vuorostaan luovat pohjaa teoreettisille laskelmille siitä, mitä aseita voitaisiin käyttää iskuihin ja vastaiskuihin erilaisiin kohteisiin erilaisissa olosuhteissa, joista kenelläkään ei ole, eikä onneksi voikaan olla elävää kokemusta.

Teoreettiset laskelmat ovat eräissä tapauksissa ammattimaisten strategian tutkijoiden piirissä herättäneet huolta esimerkiksi siitä, että resursseja ei löydykään kaikkien mahdollisten kriisien kaikille eskalaation portaille.

Välillä tuntuu, että unohduksiin on joutunut vanha sääntö, jonka mukaan ken kaiken haluaa varmistaa, ei varmista mitään.
Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita kaavamaisista laskelmista. Heille turvallisuus on jokapäiväinen asia, jolla on kouriintuntuva merkitys heidän omassa elämässään.

Taustalla on ihmisten huoli tulevaisuudesta, tulevien sukupolvien elämästä, jota he kokevat, vaikka he eivät olisikaan perehtyneet strategisiin laskelmiin. Kokonaisvaltaisen turvallisuuspolitiikan tulisi voida vahvistaa kansalaisten uskoa tulevaisuuteen.

Siihen onkin pyritty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjassa sekä sen täytäntöönpanoon rakentuvassa ETYK-prosessissa. Tuorein saavutus on Euroopan luottamusta ja turvallisuutta lisääviä toimia sekä aseidenriisuntaa koskevan konferenssin ensimmäisen vaiheen muutamia viikkoja sitten Tukholmassa hyväksytty asiakirja. Pitkäjänteinen ja kärsivällinen työ on Tukholman neuvotteluissa johtanut tulokseen, jonka vaikutukset tulevat tuntumaan koko Euroopassa.

- - -

Meidän kannaltamme on erityisen tärkeää, että sotilasliittoihin kuulumaton Suomi on voinut Tukholmassa olla keskeisesti vaikuttamassa sotilaallista turvallisuutta koskevien kansainvälisten päätösten muotoiluun. Millään muulla foorumilla meillä ei ole tähän samanlaista mahdollisuutta. ETYK-prosessissa Suomi on yhdessä muiden puolueettomien ja sitoutumattomien Euroopan maiden kanssa saavuttanut vakiintuneen ja kaikkien hyväksymän roolin yhteistyön edistäjänä ja ristiriitojen sovittelijana.

Aikaansaaduilla ja jatkossa toivottavasti edelleen aikaansaatavilla luottamusta ja turvallisuutta lisäävillä toimilla pyritään sekä estämään että vähentämään kohtalokkaiden väärintulkintojen ja niiden vastatoimien vaaraa. Kun sodan syttyminen nykyisin on mahdollista lähinnä juuri virhearviointien ja niiden vastatoimenpiteiden sarjan seurauksena, on luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien tehostuminen todella merkityksellistä. Pelon vähentäminen luo pohjaa myös aseistuksen vähentämiselle ja luottamukselliselle yhteistyölle.

- - -

Ydinaseita Tukholman konferenssissa sovitut toimet eivät koske. Tietoisuus yllätyshyökkäyksen mahdollisuudesta ydinaseilla aiheuttaa edelleen pelkoa monien ihmisten mielissä.

Rajoitettukaan ydinsota ei kuitenkaan ole enää pitkään aikaan ollut mahdollinen keino ristiriitojen ratkaisuyrityksissä. Parhaiten tämän ymmärtävät Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen johtomiehet, jotka yhdessä ovat julistaneet, että ydinasesodassa kukaan ei voi voittaa ja että sellainen sota ei saa koskaan syttyä.

- - -

Vaikka avoin sotilaallinen selkkaus idän ja lännen välillä ei olekaan todennäköinen, on meidän huolehdittava omasta puolustuskyvystämme, hyvin tuntien sekä omat edellytyksemme että omat mahdollisuutemme. Turvallisuuspolitiikkamme uskottavuutta lisää vuonna 1948 Neuvostoliiton kanssa solmittu sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta. Siihen ei sisälly pienintäkään uhkaa muita maita vastaan, mutta Suomen oman turvallisuuden kannalta yya-sopimuksen merkitys on keskeinen.

Olemme vuosikymmenen varrella kiinnittäneet huomiota luottamusta herättävien toimien merkitykseen Pohjolan tilanteen vakiinnuttamisessa. Tyrkyttämättä omia ajatuksiamme olemme ilmoittaneet valmiudestamme ryhtyä sellaisiin toimiin, jotka olisivat omiaan poistamaan tarpeettomia pelkoja ja rauhoittamaan naapureitamme ja näin lisäämään yhteistä turvallisuutta. Tämä koskee ns. rajarauhajärjestelyä Norjan kanssa Urho Kekkosen vuonna 1965 tekemän aloitteen pohjalta.

Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen perustaminen edesauttaisi osaltaan luottamuksen lisääntymistä. Tässäkin on havaittavissa selvä vuorovaikutus Pohjois-Euroopan ja koko Euroopan turvallisuuden välillä.

- - -

Kuten olen edellä maininnut, Pohjolassa ja Pohjolan lähialueella huomio kohdistuu nyt entistä enemmän merille. Niillä liikkuu entistä enemmän laivastovoimia ja niiden mukana lentokoneita, merillä järjestetään entistä suurempia sotaharjoituksia. Merialueilla tai niiden ilmatilassa liikehtii risteilyohjuksia kantavia aluksia ja lentokoneita. Sukellusvenehavainnot ovat aiheuttaneet huolta varsinkin Ruotsissa. Johtopäätökseni on, että nimenomaan pohjoismaissa tulisi pohtia ensi sijassa merialueisiin ja niiden ilmatilaan sekä laivastotoimintaan liittyviä luottamusta lisääviä toimia.

- - -

Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeuskonferenssit ovat näyttäneet, miten kiihkeästi osapuolet pitävät kiinni omista eduistaan ja oikeuksistaan merialueilla. Nyt on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa merten vapauden käsitteeseen tulisi tehdä enemmän tilaa yhteistä turvallisuutta edistäville toimille. Erityisesti Pohjois-Atlantilla ja Pohjoisella Jäämerellä luottamusta lisäävät toimet olisivat kaikkien osapuolten - myös Pohjolan kansojen - turvallisuudelle eduksi. Erittäin vaikeaa, mutta tähdellistä olisi mm. strategisia ydinaseita kantavien sukellusveneiden ja toisaalta sukellusveneiden etsinnän ja torjunnan välisen kilpajuoksun sääntelyn saaminen jonkinlaiseen alkuun. Olisi pyrittävä suosimaan pidättyvyyttä merisotaharjoitusten ja maihinnousuharjoitusten toimeenpanossa sekä viime kädessä koetettava hillitä merellistä kilpavarustelua.

- - -

Turvallisuuden rakentaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kesti yli 18 vuotta siitä, kun Urho Kekkonen tältä samalta Paasikivi-Seuran foorumilta teki ehdotuksensa Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä enne kuin pohjoismaiden ulkoministerit ensi kerran käsittelivät virallisesti asiaa. ETYKiä valmisteltiin vuosia ja nyt seurantaa on suoritettu 11 vuotta. Tuloksia tulee kaiken aikaa, ei dramaattisin hyppäyksin, vaan kärsivällisen työnteon seurauksena.”

Hän jatkoi lopuksi: “On selvää, että viimeksi lukemani sanat on kirjoitettu ennen viime viikonvaihdetta, jolloin tapahtui dramaattinen hyppäys...Tilanne aseistautumisen rajoittamisneuvotteluissa on perusteellisesti muuttunut. Kokousta edeltäneeseen aikaan ei enää ole paluuta.” Tilaisuuden kuulijat olivat tästä arviosta hämmästyneitä, sillä julkisuuteen oli välitetty lähinnä USA:n ohjustentorjuntahanketta (SDI) koskevista erimielisyyksistä kertovia uutisia. Pian osoittautui, että Koiviston arvio oli oikea.

Osmo Apunen puolestaan arvioi tuota esitelmää lähes 20 vuotta myöhemmin: “Presidentti Koiviston puhe Paasikivi-Seurassa oli mittasuhteiltaan aivan uudenlainen avaus suomalaiseen aseidenriisuntapolitiikkaan. Suomella oli ensimmäisen kerran selvästi eritelty oma intressi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton strategisia aseita koskeviin neuvotteluihin. Merkittävää oli, että tämä intressi kohdistui ajan tasalla oleviin aseisiin, aikakauden kärkiteknologiaan, eikä vain ydinaseiden liialliseen määrään, ylitappamiseen.”

Koiviston aloitteet käynnistivät vilkkaan keskustelun, ja pohjoismaiden virkamiestyöryhmät ryhtyivät selvittämän käytännön kysymyksiä. Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov otti asian esille puheessaan Murmanskissa, jolloin hän viittasi suoraan Koiviston esitykseen. Myös Ruotsin ja Norjan hallitukset ilmaisivat myönteisen kannan.

Tilannekehitys suosi kuitenkin keskittymistä maalle sijoitettujen keskikantaman ohjusten nopeaan kieltämiseen. Sitä pidettiin niin tärkeänä, ettei haluttu vaarantaa muilla aloitteilla. Myös Etyk-neuvottelut Wienissä keskittyivät maavoimien vähentämiseen Keski-Euroopassa ja siihen liittyen luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien tehostamiseen. Ratkaisevaa oli lopulta kylmän sodan päättyminen muutaman vuoden kuluessa, joten neuvotteluissa aseidenriisunnasta myötäiltiin poliittista tilannekehitystä. Tällöin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat keskenään myös luottamusta lisäävien toimien ulottamisesta merialueille.


Lähteinä mm: Osmo Apunen, Linjamiehet (2005), s. 340 - 342; Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 401 - 417; Mauno Koivisto, Historian tekijät (1995), s. 199 - 203 ja Tasavallan presidentin esitelmä Paasikivi-Seurassa 15.10.1986.