Kylmän sodan päättyminen ja Saksan yhdistyminen antoivat vuosina 1989 – 1993 tilaisuuden hankkia maavoimille Venäjältä ja Saksasta verraten runsaasti kalustoa edulliseen hintaan. Näin mahdollistettiin maavoimien kehittäminen, johon Hornet-kaupan vuoksi ei muuten olisi liiennyt varoja.

Venäjältä ostettiin noina vuosina panssariprikaateille noin 100 kevyttä rynnäkköpanssarivaunua (BMP-2), pioneereille raskasta erikoiskalustoa sekä tykistölle telalavettisia tykkejä. Lisäksi hankittiin ilmatorjuntakalustoa.

Saksan yhdistymisen johdosta Itä-Saksan kansanarmeijan (NVA:n) kalustoa jäi suuret määrät varastoihin. Monet maat olisivat olleet halukkaita ostamaan siitä käyttökelpoisen osuuden, mutta Saksan hallitus hyväksyi myynnin lähinnä vain liittolaisilleen ja luotettavilla puolueettomille kumppaneille kuten Suomelle ja Ruotsille.

Entisestä Itä-Saksasta Suomeen hankittiin romun hinnalla mutta yhä käyttökelpoisina noin 100 taistelupanssarivaunua (T-72), kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunuja noin 150, kenttätykkejä ja raketinheittimiä 540, ilmatorjuntaseita noin 800, kevyitä aseita noin 100 000 ja panssarintorjuntaohjuksia 2 500 kpl. Lisäksi ostettiin suuret määrät ampumatarvikkeita, yhteensä noin 50 000 tonnia.

Panssarijoukot ja tykistö saivat noista hankinnoista aivan olennaisen kaluston lisäyksen. Uusilla tykeillä voitiin varustaa lähes 40 patteristoa, joista jokaisessa oli 18 kenttätykkiä. Materiaalin määrää kuvaa myös niiden kuljettamiseen tarvittu rautatievaunujen määrä, josta olisi saatu muodostetuksi 50 km pitkä juna.


Lähteenä mm. Ermei Kanninen, Suomen puolustus (Otava, 1994), s. 85 – 90.