Berliinin muurin avautumisen 9.11.1989 jälkeen Itä-Saksan (DDR:n) kommunistinen hallitus horjui ja suostui pian ”pyöreän pöydän” keskusteluihin kansalaisjärjestöjen ja uusien puolueiden edustajien kanssa. Kiireelliseksi todettiin uudistaa poliittinen järjestelmä demokraattiselle pohjalle. Neuvotteluissa päätettiin järjestää vapaat vaalit uuden kansankamarin (parlamentin) valitsemiseksi, ja vaalipäiväksi määrättiin 18.3.1990.

Länsi-Saksan puolelta osallistuttiin aktiivisesti vaalitaisteluun, jolloin sikäläiset valtapuolueet ryhtyivät tukemaan DDR:ssä kommunistien tukipuolueina toimineita pieniä veljespuolueitaan. Näin lännen kristillisdemokraatit liittokansleri Helmut Kohlin johdolla kykenivät antamaan vahvan tuen itäsaksalaisille kristillisdemokraateille ja vastaavasti liberaalit (FDP) Itä-Saksan liberaaleille. Näillä oli myös omat lehdet.

Hankalampi asema oli sosialidemokraateilla (SPD), koska puolueen itäinen osa oli aikoinaan sulautettu pakolla osaksi kommunistien hallitsemaa sosialistista yhtenäisyyspuoluetta (SED), joka nyt lähti vaaleihin demokraattisen sosialismin puolueen (PDS) nimellä. DDR:n alueen vapaat kansalaisjärjestöt järjestäytyivät ennen vaaleja puolueiksi, esim. Demokratischer Aufbruch. Lisäksi muodostui eräitä pieniä länsisaksalaisten sisarpuolueita kuten vihreiden Bündnis 90.

Vaalikamppailun aikana oikeistopuolueet (konservatiivit) ryhmittyivät Saksan allianssiksi (Allianz für Deutschland), joka vaati pikaista liittymistä läntiseen Saksaan. Tämä ryhmittymä sai lähes puolet äänistä (48 %) ja nousi hallitsevaan asemaan parlamentissa. Hieman varovaisempaa liittymismenettelyä kannattaneet sosialidemokraatit kärsivät selvän vaalitappion jopa Saksan sosialistien vanhoilla tukialueilla Thüringenissä ja Berliinissä joutuen tyytymään 22 prosentin ääniosuuteen. Entisten kommunistien perustama puolue PDS sai 16 prosenttia äänistä. Pienet puolueet ja kansalaisjärjestöt jäivät vaille merkittävää kannatusta.

Vaalitulos merkitsi sitä, että Saksan yhdistymiskehitys nopeutui. Kun talvella oli vasta varovaisesti arvioitu yhdistymisen olevan mahdollista ehkä parin vuoden kuluessa, nyt tähtäin asetettiin jo seuraavaan syksyyn. Sitä ennen poistettiin viimeisetkin liikkumisrajoitukset Länsi- ja Itä-Saksan väliseltä rajalta, ja valmisteltiin kesäksi siirtyminen läntisen D-markan käyttöön myös DDR:n alueella.


Lähteet: 9. November. Das Jahr danach (Heyne, München 1991); Karl Kaiser, Deutschlands Vereinigung. Die internationalen Aspekte (Bastei-Lübbe, Bergisch Gladbach 1991); Ulrich Mählert, Kleine Geschichte der DDR (Beck. 2010), s. 176-179; Mary Elise Sarotte, 1989. The Struggle to Create Post-Cold War Europe (Princeton University Press, 2009), s. 135-143; Pekka Visuri - Tuomas Forsberg, Saksa ja Suomi. Pohjoismainen näkökulma Saksan kysymykseen (WSOY, 1992), s.151-153. Internet: http://www.bpb.de/themen/01MOVB,0,0,18_M%E4rz_1990%3A_Erste_freie_Volkskammerwahl.html; http://de.wikipedia.org/wiki/Volkskammerwahl_1990; https://en.wikipedia.org/wiki/East_German_general_election,_1990.