Yhdysvallat keskitti asevoimiaan Persianlahdelle heti Irakin miehitettyä Kuwaitin elokuun 1990 alussa. Aluksi tarkoituksena oli estää Irakia etenemästä Saudi-Arabiaan ja osoittaa Yhdysvaltojen päättäväisyyttä toiminnassa Irakia vastaan. Kaksi lentotukialusta suunnattiin heti 2.8. Persianlahdelle, toinen Intian valtamereltä ja toinen Välimereltä.

Viikon kuluessa Yhdysvaltojen asevoimia siirtyi lähelle Kuwaitia valmiiksi vastatoimiin etenkin ilmavoimillaan. Saudi-Arabia antoi niille alueeltaan tukikohtia. Lähiviikkojen kuluessa kaikkiaan 225 000 Yhdysvaltojen asevoimien sotilasta oli joko valmiina Saudi-Arabiassa tai matkalla sinne.

Operaatio ”Desert Shield” tähtäsi sekä Saudi-Arabian puolustamiseen että mahdollisen hyökkäyksen lähtöalueiden suojaamiseen. Syksyn kuluessa amerikkalaiset eivät kuitenkaan aloittaneet taistelutoimia. Lokakuussa 1990 noin 240 000 Yhdysvaltojen sotilasta oli Persianlahdella, samalla kun Irakin sotilaita oli Kuwaitin suunnalla noin 400 000.

Marraskuun 8. päivänä presidentti Bush ilmoitti, että Yhdysvaltojen joukot Persianlahdella kaksinkertaistetaan parin kuukauden kuluessa. Lisäjoukot keskitettiin ensisijaisesti Saksasta, mistä saapui VII Armeijakunta, joka kylmän sodan aikana oli ollut kolmella divisioonallaan puolustuksen painopistesuunnassa. Nyt sitä vahvennettiin vielä Yhdysvalloista panssaridivisioonalla.
Tämän vaiheen toimeenpano alkoi vuoden lopulla. Yhdysvalloista lähti 28.12. näyttävin menoin 16 000 sotilasta pitkälle laivamatkalleen kohti Persianlahtea.

Sodan alkaessa tammikuun puolivälissä 1991 Yhdysvaltojen joukoissa Persianlahdella oli jo 430 000 sotilasta ja lisää oli yhä tulossa. Raskasta aseistusta heidän tukenaan oli 1 000 taistelupanssarivaunua, 1 300 lentokonetta ja 55 sotalaivaa. Helmikuussa Yhdysvaltojen joukkojen määrä kohosi jo 570 000 sotilaaseen. Kaikkiaan puolet Yhdysvaltojen ilmavoimista, noin 2800 lentokonetta parasta kalustoa, osallistui siinä vaiheessa sotatoimiin Irakia vastaan.

Yhdysvaltojen joukkojen keskitys Persianlahden alueelle 1990-1991, yli puolet maan asevoimien parhaista joukoista, oli erittäin laaja kuljetusoperaatio. Siihen vuokrattiin maan omien resurssien lisäksi lähes kaikki maailmalta löytyvä ilma- ja merikuljetuskapasiteetti. Samanaikaisesti alueelle siirrettiin myös liittolaisjoukkoja, muun muassa lähes 40 000 englantilaista ja 17 000 ranskalaista sotilasta. Arabimaista keskitettiin liittoutuman käyttöön muun saudijoukkojen lisäksi muassa 35 000 egyptiläistä ja 20 000 syyrialaista sotilasta. Turkki asetti 100 000 sotilaan armeijansa valmiuteen omalla alueellaan.

Näin suuri Yhdysvaltojen ja liittolaismaiden joukkojen keskitys oli mahdollista, koska kylmän sodan jäljiltä asevoimien vahvuudet olivat vielä suuria ja niiden huomattava osa oli ollut Euroopassa valmiina taisteluun Neuvostoliiton ja muun Varsovan liiton armeijoita vastaan. Liittoutuman joukkojen määrällinen ja ennen kaikkea laadullinen ylivoima oli aivan selvä suhteessa Irakiin, joten alkamassa olleen sodanlopputuloksesta ei voinut vallita mitään epäselvyyttä.

Hyökkäys Kuwaitin takaisinvaltaamiseksi (operaatio Desert Storm) alkoi massiivisilla pommituksilla, joiden tarkoituksena oli pohjustaa myöhemmin alkavaa maahyökkäystä, ellei Irak sitä ennen antautuisi tai vetäytyisi Kuwaitista.

Liittoutumalla oli kaikkiaan noin 2 200 taistelulentokonetta, joista amerikkalaisia oli lähes 1 800. Irakilla oli asettaa niitä vastaan noin 500 Neuvostoliitossa ja 100 Ranskassa valmistettua lentokonetta. Niistä suuri osa oli vanhentuneita, joten Yhdysvaltojen hävittäjillä (F-14, F-15, F-16 ja F/A-18) ei ollut mitään vaikeutta hankkia heti ilmanherruutta.

Heti toisena sotapäivänä Irak ampui ballistisia Scud-ohjuksia Israeliin, mikä jossain määrin yllätti ja pakotti mittaviin vastatoimiin. Ohjusten tuhot olivat verraten vähäiset, mutta oli tärkeää saada Israel pidättymään kostoiskuilta. Siksi amerikkalaiset siirsivät Israeliin Patriot-torjuntaohjuksia. Niillä ei ollut juuri lainkaan merkitystä ohjusten torjunnassa, mutta propagandavaikutus saatiin syntymään.

Maahyökkäys alkoi Kuwaitin suunnalla jo 23. helmikuuta, kun Yhdysvaltojen merijalkaväen kaksi divisioonaa sekä Saudi-Arabian ja Kuwaitin joukot työntyivät etelästä rannikkoa pitkin Irakin puolustuksen läpi. Kuwaitin kaupunki vallattiin vuorokauden kuluessa, sillä vastarinta oli heikkoa.

Päähyökkäys alkoi aamulla 24. helmikuuta, kun autiomaata pitkin Kuwaitin länsipuolitse hyökkäsi VII Armeijakunta. Se oli vahvasti panssaroitu iskujoukko, joka mursi helposti irakilaisten puolustuksen. Etulinjaan oli jätetty heikosti koulutettuja reserviläisiä, joiden huolto oli katkennut ja sen myötä myös taisteluhenki romahtanut. Heitä antautui paljon vangiksi edes aloittamatta taistelua.

Presidentti Bush käski lopettaa sotatoimet 28. helmikuuta, kun maahyökkäys oli kestänyt 100 tuntia. Irakilaisten puolustus oli melkein luhistunut, ja Kuwaitista pakenevat joukot olivat jättäneet jälkeensä paljon romua, mutta Yhdysvaltojen presidentillä ei ollut halua jatkaa syvemmälle Irakiin. Siihen oli kaksi pääsyytä: YK:n antama valtuutus koski vain Kuwaitin vapauttamista ja presidentti oli luvannut kotimaassaan, etteivät amerikkalaissotilaat jää Irakia miehittämään. Presidentin lähipiirissä arvioitiin, että siitä tulisi pitkä ja vaivalloinn hanke.


Lähteet: Mehran Kamrava, The Modern Middle East (2005); George Bush - Brent Scowcroft, A World Transformed (Vintage Books, New York 1999); Andrew Leyden, Gulf War Debriefing Book: An After Action Report, (Hellgate Press, 1997); Pekka Visuri, Maailman muutos ja Suomi (2011), s. 51-57.

Internet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Persianlahden_sota  ;
http://en.wikipedia.org/wiki/Gulf_War  ;
http://www.historyofwar.org/articles/wars_gulf1990.html ; https://history.state.gov/milestones/1989-1992/gulf-war  .