Saksan yhdistymisen lähestyessä ja toisen maailmansodan voittajavaltioiden päästessä sopimukseen miehitysoikeuksien päättymisestä ns. 2+4 -sopimuksella 12. syyskuuta 1990 tuli ajankohtaiseksi määrittää Suomen kanta vuodelta 1948 peräisin olleeseen sopimukseen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen ja Neuvostoliiton välillä (yya-sopimukseen). Tilanteen muutosta korosti myös Saksan ja Neuvostoliiton välille juuri valmistunut sopimus hyvästä naapuruudesta, kumppanuudesta ja yhteistyöstä. Lisäksi Yhdysvallat liittolaisineen oli jo julistanut kylmän sodan aikaiset viholliskuvat vanhentuneiksi.

Suomen hallitus liitti kannanoton yya-sopimukseen samaan tiedonantoon 21.9.1990, jossa todettiin Pariisin rauhansopimuksen 1947 sotilasartiklat vanhentuneiksi. Tällöin tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi valtioneuvoston pöytäkirjaan merkittäväksi seuraavan lausunnon:

”Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimuksen sisältyvä viittaus Saksaan mahdollisena hyökkääjänä heijastaa sopimuksen laatimisajankohdan ja muutoinkin sellaisen aikakauden tilannearviota, joka ei enää vallitse. Viime vuosien kehitys, erityisesti vastakkainasettelun lientyminen Euroopassa, Saksan yhdistyminen ja sen yhteydessä tehtyjen kansainvälisten sopimusten luoma tilanne osoittavat sopimuksen Saksa-viittauksen asiallisesti vanhentuneen.

Todetessaan tämän hallitus vahvistaa, että muuttuneissakin olosuhteissa YYA-sopimuksen olennainen sisältö on säilyttänyt merkityksensä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Suomi salli aluettaan käytettävän hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Sopimus vastaa sellaisenaan edelleen Suomen turvallisuusetuja.”

Ennen päätöksen julkistamista Suomen suurlähettiläs Moskovassa tiedotti asiasta Neuvostoliiton ulkoministeriölle, jolla ei ollut huomauttamista asian johdosta.

Tiedonannon tekstistä oli luettavissa Suomen kanta sopimuksen ydinsisältöön. Se ilmeni selityksessä, ”ettei Suomi salli aluettaan käytettävän hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan”.

Hallituksen tiedonannon jälkeen Suomessa kiihtyivät pohdinnat siitä, että yya-sopimus kokonaisuudessaan pitäisi uudistaa tai korvata uusilla järjestelyillä. Syksyn kuluessa Neuvostoliiton kanssa valmisteltiinkin uutta, yya-sopimuksen korvaavaa naapuruussopimusta, jossa ei olisi sotilaallisia määräyksiä.


Lähteet: Mauno Koivisto, Historian tekijät. Kaksi kautta II (1995), s. 359-365; Unto Vesa (toim.), YYA. Aika ja sopimus (Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus, tutkimuksia 81, Tampere 1998); Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä - puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (Fenix-kustannus, Espoo 2010), s. 22-23 ja 105-107; Pekka Visuri, Maailman muutos ja Suomi (WSOYpro 2011), s. 60-63; Jaakko Blomberg, Vakauden kaipuu (WSOY 2011), s. 196-205; René Nyberg, ”Olette kajonneet yya-sopimukseen”, Kanava 1/2008.