Parlamentaarinen puolustuspoliittinen neuvottelukunta esitti vuoden 1990 lopulla, että ilmapuolustuksen hankintoihin käytettäisiin 1990-luvun kuluessa 10 miljardia markkaa. Siihen sisältyi torjuntahävittäjien, helikopterien sekä johtamis- ja valvontakaluston uusinta. Ensimmäinen hankittava torjuntahävittäjälaivue oli tarkoitus maksaa kokonaan 1990-luvun puolella ja seuraavat kaksi pääosin vuoden 2000 jälkeen. Vanhentuvat keskiraskaat Mi 8 -helikopterit oli määrä korvata 10 - 15 kevyemmällä monitoimihelikopterilla, joista ei esitetty tarkempaa hinta-arviota.

Torjuntahävittäjien korvaamista oli valmisteltu jo useita vuosia. Poliittisen tilanteen muutos helpotti päätöstä ostaa hävittäjät lännestä. Monivaiheisen tarjouskilpailun jälkeen valinta osui yhdysvaltalaiseen F/A 18 Hornet -hävittäjään, joita ostettiin kaikkiaan 64. Puolustuspoliittisen neuvottelukunnan kaavailema 10 miljardin markan kehys ilmavoimien hankinnoille ei riittänyt, vaan eduskunta myönsi vuonna 1992 hävittäjien hankintaa varten ensin 9,5 ja kohta vielä kolme miljardia eli yhteensä noin 13 miljardia markkaa. Hieman myöhemmin ostettu Hornetien lisämateriaali nosti vielä hintaa parilla miljardilla markalla. Suunnitellun rahoituksen ylittämisen syistä ja asian käsittelytavasta eduskunnassa on kiistelty. Hankinnalle löytyi ilmasotateknisiä perusteluja, ja jotkut näkivät siinä mielellään myös siirtymän kohti länttä. Toisaalta Hornetit vaaransivat maavoimien suunnitelman mukaisen varustamisen, mutta DDR:n kansanarmeijan jäämistöstä edullisesti saatu materiaali korjasi kuitenkin tilannetta.

Ilmapuolustukselle hankittiin vuosina 1988 – 1993 uusi kaukovalvontatutkajärjestelmä korvaamaan jo 1960-luvulla ostettuja suurtehotutkia. Samoihin aikoihin Hawk-harjoituskoneita ostettiin lisää seitsemän kappaletta.

Ilmatorjuntaa uusittiin merkittävästi vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin. Vuosina 1987 – 1996 ilmatorjuntakalustoa ostettiin kaikkiaan 4,5 miljardilla markalla (noin 750 miljoonalla eurolla). Siitä kolme neljäsosaa meni ohjushankintoihin. Ensiksi uusittiin 1970-luvun lopulta peräisin olleet kevyet ilmatorjuntaohjukset kymmen vuotta nuoremmiksi Igla 1 –tyypeiksi (suom. nimike Ilmatorjuntaohjus 86 Igla). Hankintaa täydennettiin vuonna 1993 saman kaluston modernimmalla tyypillä (M). Samana vuonna pantiin alulle myös aluetorjuntaohjusten (vuodelta 1979) korvaaminen Venäjältä hankitulla ajanmukaisella Buk-M 1 –kalustolla, josta ensimmäinen erä saapui maahan vuonna 1996.


Lähteinä mm. Ermei Kanninen, Suomen puolustus (Otava, 1994), s. 85 – 90; Ahti Lappi, Ilmatorjunta kylmässä sodassa (2003), s. 473 – 481; Pekka Visuri (toim.), Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjaukset (Otava, 2003), s. 37 – 38.