Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun johtajana helmikuussa 1989 toiminut, myöhempi puolustusministeri Robert Gates on tunnustanut, että ”CIA:lla ei ollut mitään käsitystä siitä, että historian hyökyaalto oli iskemässä meihin”. Tiedusteluvirasto oli jatkanut kylmän sodan vuosina kehittyneitä rutiineja sivuilleen vilkuilematta, joten sillä ei ollut kykyä nähdä suurta muutosta maailmantilanteessa, ennen kuin tiedotusvälineet kertoivat siitä.

CIA järjesti 1990-luvulla julkisen seminaarin, jossa pohdittiin syitä epäonnistumiseen. Niitä löytyi runsaasti. Kuten ennenkin jo oli käynyt, esimerkiksi Iranin Shaahin kukistuessa, ja tuli sittemmin käymään jälleen syyskuussa 2001, havaittiin, että suureen ja itseriittoiseen tiedustelukoneistoon oli sisäänrakennettuna taipumus tehdä massiivisia virheitä. Johtajat oli valittu poliittisin perustein, eikä myöskään arvostettu analyytikoiden piirissä syvällistä perehtymistä kohdemaiden oloihin. Pikemminkin suosittiin kalliita teknisiä laitteistoja kuin aikaa vievää ja vaivalloista kenttätyötä. Tiedusteluvirkamiehet seurustelivat salaseuran tapaan keskenään eivätkä harrastaneet yhteistyötä myöskään muiden tiedustelu- ja analyysilaitosten kanssa.

Yhdysvalloissa erityisenä ongelma oli eri tiedusteluorganisaatioiden keskinäinen kilpailu. Monissa tutkimuksissa on todettu, että tiedon horisontaalinen kulku ja analysointi oli heikkoa.

Samanlaisia virheitä tekivät myös muut suuret tiedusteluorganisaatiot, kuten Neuvostoliiton KGB, Englannin MI6 ja Länsi-Saksan BND. Syytkin olivat paljolti samoja kuin CIA:lla. Kylmän sodan aikana katseltiin vastapuolta ”ideologisten silmälasien” läpi, mistä syystä liioiteltiin vastapuolen voimia ja uhkaavuutta. Tähän liittyi myös oman roolin tärkeyden korostaminen kamppailtaessa määrärahoista ja virkapaikoista.


Lähteet: Tim Weiner, CIA (alkuteos Legacy of Ashes, 2007, suom. Otava 2008), s. 483-489.
Internet: http://nsarchive.gwu.edu/NSAEBB/NSAEBB260/  ; https://en.wikisource.org/wiki/US_Intelligence_and_the_End_of_the_Cold_War  .