Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

“Vietnamin sodalla” tarkoitetaan kansainvälisessä kielenkäytössä laajasti tulkittuna “toista Indokiinan sotaa” vuosina 1954 - 1975 eli Ranskan Indokiinasta vetäytymistä seurannutta sotien sarjaa, jossa Vietnam oli keskipisteenä ja Yhdysvallat yhtenä osapuolena.
Suppeammin tulkittuna Vietnamin sodalla tarkoitetaan vuonna 1965 alkanutta vaihetta, jolloin Yhdysvallat osallistui sotaan varsinaisilla taistelujoukoillaan vuoteen 1973 asti ja joka päättyi vuonna 1975, kun Pohjois-Vietnamin joukot valtasivat Etelä-Vietnamin ja yhdistivät maan. Taisteluja käytiin myös Vietnamin naapurimaissa Laosissa ja Kambodzhassa.

Vietnamin sodan esi- ja alkuvaiheissa vuosina 1956 - 1964 Yhdysvallat pyrki pitämään Etelä-Vietnamia vakaana tukemalla maan hallitusta taloudellisin ja sotilaallisin toimin kamppailussa kansallista vapautusrintamaa (engl. NLF) vastaan. Pohjois-Vietnam puolestaan tuki etelässä toimivia kansallisen vapautusrintaman sissejä ja alkoi saada yhä enemmän apua Kiinasta ja Neuvostoliitosta. Naapurimaassa Laosissa jatkui valtakamppailu lännen tukemien osapuolten ja sosialistimaiden tukeman Pathet Lao -liikkeen välillä. Yhdysvaltojen erikoisjoukot ja ilmavoimat osallistuivat salaisesti taisteluihin myös Laosissa.

Presidentti Kennedyn kaudella amerikkalaisten sotilasneuvonantajien määrä Vietnamissa kasvoi huomattavasti. Vuonna 1962 heitä oli noin 16 000. Määrää pidettiin jo riittävänä, sillä Etelä-Vietnamin armeijassa oli noin 200 000 sotilasta ja sissejä arviolta 16 000. Kennedy antoi ymmärtää, että amerikkalaissotilaat pyrittäisiin kotiuttamaan parin vuoden kuluessa, sillä optimistisiksi sävytettyjen raporttien mukaan sissien vastarinta oli heikkenemässä.

Yhdysvaltojen vaikeudet Vietnamissa alkoivat kasaantua vuoden 1963 lopulla. Presidentti Ngo Dinh Diem oli tullut yhä epäsuositummaksi saaden vastaansa kommunistisissien lisäksi suuren buddhalaisen väestönosan. Yhdysvallat etsi keinoja päästä eroon Diemistä ja tuki lopulta sotilaskaappausta, jonka yhteydessä Diem marraskuun alussa surmattiin, kolme viikkoa, ennen kuin presidentti Kennedy kuoli Dallasissa. Alkoi lyhytikäisten ja väkivaltaan herkästi turvautuvien sotilashallitusten sarja, jolloin yhteiskunnallisen tilanteen vakauttamisyritykset jäivät yhä enemmän amerikkalaisten tuen varaan. Toisaalta avustusdollarit lisäsivät myös lahjontaa, joka oli yleistä koko hallinnossa.

Tonkinin lahden välikohtauksen jälkeen elokuussa 1964 Yhdysvaltojen kongressi valtuutti presidentin käyttämään asevoimia Etelä-Vietnamin hallituksen apuna torjumaan kommunistijohtoisen kapinaliikkeen ja Pohjois-Vietnamin hyökkäykset. Päätöslauselma antoi presidentille sananmukaisesti oikeuden käyttää “kaikkia tarvittavia keinoja” (engl. “to take all necessary measures”) torjuakseen hyökkäykset Yhdysvaltojen asevoimia vastaan ja estääkseen hyökkäysten jatkumisen sekä ylläpitääkseen rauhaa Kaakkois-Aasian sopimuksen (SEATO:n) ja YK:n peruskirjan määräysten mukaisesti. SEATO ei varsinaisesti osallistunut sotaan mutta oli antanut julistuksen Indokiinan maiden suojaamisesta.

Vuonna 1964 Yhdysvaltojen sotilaita oli Vietnamissa 21 000 tukenaan vahva laivasto ja sen ilmavoimat, jotka toimivat rannikon edustalla olleilta lentotukialuksilta. Vietnamin maaperällä oli myös amerikkalaisia sotilastukikohtia mutta ei varsinaisesti maataisteluihin käytettyjä joukkoja. Pohjois-Vietnamin rajoitetut pommitukset alkoivat helmikuussa 1965.
Maaliskuussa 1965 Etelä-Vietnamiin saapui 3 500 merijalkaväen sotilasta aloittamaan taistelutoimet sissejä vastaan. Samalla kiihdytettiin Pohjois-Vietnamin pommituksia, joilla oli tarkoitus katkaista sotilaiden ja materiaalin soluttaminen Etelä-Vietnamin puolelle. Vuoden lopulla taisteluihin osallistui puolen miljoonan sotilaan vahvuisten etelävietnamilaisten joukkojen rinnalla jo 180 000 amerikkalaissotilasta. Vietnamin sodasta tuli yhä enemmän kansainvälinen konflikti, kun myös Kiinasta ja Neuvostoliitosta Pohjois-Vietnamiin virtaava apu kasvoi.

Seuraavien kahden vuoden aikana Yhdysvallat kiihdytti taistelutoimia sissien vastarinnan nujertamiseksi. Amerikkalaiset pitivät sotatoimien johdon tiukasti omissa käsissään, joten vietnamilaisjoukot kasvaneesta lukumäärästään huolimatta jäivät apujoukon rooliin. Vuoden 1967 lopulla amerikkalaissotilaiden määrä Vietnamissa oli lähes 500 000. Yhdysvaltojen tukema Etelä-Vietnamin hallitus piti hallinnassaan lähinnä kaupunkeja, kun taas maaseudulla valtaa käytti suurelta osin kansallinen vapautusrintama (NLF).
Etelä-Vietnamin hallitus oli jo useiden vuosien ajan siirrättänyt maaseudun väestöä valvottuihin “strategisiin kyliin”, joten niiden ulkopuolelle vielä jääneitä asukkaita pidettiin yleensä potentiaalisia vihollisina riippumatta siitä, kumpaa puolta he sattuivat kannattamaan. Amerikkalaiset puolestaan pitivät muita kuin selvästi omassa hallinnassa olleita alueita “vapaan tulituksen vyöhykkeinä”, joiden yläpuolella kaartelevat lentokoneet pommittivat epäilyttäviä kohteita ja helikopterit ampuivat kaikkea, minkä nähtiin liikkuvan noilla alueilla.

Vuoden 1968 alussa Yhdysvaltojen hallitus uskoi jo Vietnamin kapinallisten taisteluvoiman heikentyneen ratkaisevasti ja antoi lupauksia sotilaidensa määrän vähentämisestä. Tammikuun lopulla alkoi kuitenkin yllättäen ns. Tet-hyökkäys, jolloin pohjoisvietnamilaisten joukkojen tukemat sissit iskivät suurten kaupunkien keskustoihin. Muun muassa Saigonissa taisteltiin aivan Yhdysvaltojen suurlähetystön porteilla.

Tet-hyökkäys päättyi pohjoisvietnamilaisten ja kapinallisten sissien sotilaalliseen tappioon, mutta toisaalta poliittiseen voittoon. Yhdysvalloissa havahduttiin huomaamaan, ettei sodan loppu vielä edes häämöttänyt, vaan yhä uusia yllätyksiä ja vastoinkäymisiä oli odotettavissa. Samalla tappiot kasvoivat.

Yhdysvaltojen joukkojen määrää lisättiin vuonna 1968 koko sodan huippuvahvuuteen 550 000 sotilasta, mikä merkitsi yhä useampien asevelvollisten kutsumista palvelukseen. Lopulta suunnitelma joukkojen määrän kasvattamisesta 700 000 sotilaaseen vuonna 1969 käänsi kansalaisten suuren enemmistön mielipiteet sodanvastaisiksi. Mielialakehitykseen vaikuttivat myös monet muut tekijät.

Vietnamissa sotineiden amerikkalaisjoukkojen kuri heikkeni, mikä ilmeni lisääntyvänä huumeiden käyttönä, karkuruutena ja paikallista väestöä kohtaan tehtyinä sotarikoksina. My Lain kylän asukkaiden joukkomurha vuonna 1968 tuli julkisuuteen vasta hieman myöhemmin, mutta se toimi vahvana symbolina sodan raaistumiselle. Myös kuvat pommituksista ja poliittisten vankien ankarasta kohtelusta liikuttivat mieliä.

Huono sotamenestys, televisiossa paljastetut sotarikokset ja lisääntyneet kutsunnat vahvistivat sodanvastaista protestiliikettä Yhdysvalloissa ja ympäri maailman. Presidentti Johnson joutui luopumaan ehdokkuudestaan syksyn 1968 vaaleissa, ja valituksi tullut presidentti Richard Nixon lupasi aikaansaada “kunniallisen rauhan” Vietnamiin.

Nixon toimeenpani vuodesta 1969 alkaen sodan “vietnamisoinnin”, jolloin amerikkalaisten osuutta maasotatoimissa vähennettiin ja vastuuta siirrettiin Etelä-Vietnamin armeijalle. Kuitenkin Yhdysvaltojen ilmavoimien pommitukset lyhyiden taukojen jälkeen taas jatkuivat ja jopa voimistuivat. Erityisen raskaasti pommitettiin Laosin ja Kambodzhan alueilla pohjoisesta etelään kulkeneita huoltoreittejä, “Ho Tshi Minhin polkua”.

Syksyllä 1971 amerikkalaissotilaita oli Vietnamissa 196 00 ja seuraavan vuoden lopulla enää noin 30 000. Silloin olivat aseleponeuvottelut jo käynnistyneet mutta eivät edenneet kovin nopeasti. Presidentti Nixon päätti vauhdittaa rauhanponnisteluja määräämällä pommituksia laajennettavaksi. “Hanoin joulupommituksissa” tuhoutui laajalti Pohjois-Vietnamin pääkaupungin keskustaa, jonne ei aikaisemmin ollut hyökätty.

Rauhansopimus allekirjoitettiin Pariisissa 27.1.1973. Sen mukaisesti Yhdysvallat vetäytyi Vietnamista kahden kuukauden kuluessa. Sota jatkui sitten lyhyiden taukojen jälkeen Pohjois-Vietnamin ja Etelä-Vietnamin välillä, kunnes pohjoisvietnamilaiset valtasivat lopulta Saigonin 30.4.1975 ja karkottivat samalla loput amerikkalaiset Vietnamista.

Sodan tuhot olivat valtavat ja vaikeasti arvioitavissa. Amerikkalaissotilaita tiedetään kuolleen tai kadonneen yhteensä noin 58 200. Vietnamin ja lähialueiden asukkaita kuoli sodan johdosta arviolta 2 - 3 miljoonaa, ja suuret alueet jäivät asuinkelvottomiksi. Yhdysvaltoja avusti Vietnamissa ja Laosissa joukkoja mm. Etelä-Koreasta (suurimmillaan 50 000) ja Australiasta. Etelä-Korean sotilaita kuoli sodan johdosta noin 5 000. Vielä sodan päätyttyä alueen väestöä on kuollut yli 40 000 henkeä räjähtämättä jääneisiin pommeihin, miinoihin ja myrkkyjen vaikutuksiin.

Yhdysvaltojen suoranaiset sotakustannukset olivat vähintään 700 miljardia dollaria vuoden 2005 hintatason mukaan, ja epäsuorat kulut huomattavasti korkeammat. Kalustoa ja materiaalia kului suunnattomat määrät, sillä esim. helikoptereita tuhoutui noin 5 000. Ilmapommituksiin ja tykistön tulitukseen käytettiin noin 15 miljoonaa tonnia räjähteitä, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin Yhdysvallat käytti koko toisessa maailmansodassa.


Lähteet: Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 206 - 229 ja 280 - 282; Stanley Karnow, Vietnam (1983); Gabriel Kolko, Century of War (1994), s. 421 - 437; Robert McNamara, In Retrospect (1996); Harry Summers, On Strategy (1982). Internetissä mm: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vietnamin_sota, http://en.wikipedia.org/wiki/Vietnam_War, https://en.wikipedia.org/wiki/Pentagon_Papers, http://www.history.com/topics/vietnam-war/vietnam-war-history, http://www.history.com/topics/vietnam-war/pentagon-papers.
YLE: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/16/historia-vietnamin-sodan-loppu