Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Presidentti Johnson lähetti kesällä 1964 Etelä-Vietnamiin lisää 5 000 sotilasneuvonantajaa, jolloin siellä olleiden amerikkalaisten sotilaiden vahvuudeksi tuli jo 21 000. Sotilasjohto vaati tehokkaita toimia Pohjois-Vietnamista tulevan solutuksen estämiseksi. Varsinaiset sotatoimet olivat Etelä-Vietnamin armeijan vastuulla, mutta Yhdysvallat tuki myös Pohjois-Vietnamin alueelle suunnattuja iskuja laivastolla ja erikoisjoukoilla.

Tonkinin lahdella sattui 2. elokuuta pieni välikohtaus amerikkalaisen hävittäjän ja pohjoisvietnamilaisten partioveneiden välillä, jolloin myös käytettiin aseita, mutta amerikkalaiset eivät kärsineet vaurioita. Hävittäjä Maddox ilmoitti 4. elokuuta joutuneensa uudelleen pohjoisvietnamilaisten hyökkäyksen kohteeksi. Yhdysvaltojen laivaston lentokoneet hyökkäsivät sitten useita Pohjois-Vietnamin rannikon kohteita vastaan.

Yhdysvaltojen laivaston liikkeet Tonkinin lahdella Pohjois-Vietnamin rannikolla elokuussa 1964. Kuva: Wikipedia.Yhdysvaltojen laivaston liikkeet Tonkinin lahdella Pohjois-Vietnamin rannikolla elokuussa 1964. Kuva: Wikipedia.

Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi 7.8.1964 lähes yksimielisesti “Tonkinin lahden päätöslauselman” (Gulf of Tonkin Resolution), joka antoi presidentille laajat valtuudet käyttää asevoimaa taisteluihin Kaakkois-Aasiassa, vaikka sanaa sota vältettiin. Johnson vertasi televisiopuheessaan päätöstä kylmän sodan alussa julistettuun Trumanin oppiin, jonka puitteissa ryhdyttiin avustamaan aluksi Kreikkaa ja Turkkia.

Vuoden 1965 helmikuussa Yhdysvallat aloitti rajoitetut Pohjois-Vietnamin kohteiden pommitukset, ja maaliskuussa 3 500 merijalkaväen sotilasta saapui Etelä-Vietnamiin ryhtyäkseen taisteluihin sissejä vastaan. Vuoden 1965 kuluessa sota laajeni merkittävästi, kun Pohjois-Vietnamia ryhdyttiin pommittamaan säännöllisesti ja amerikkalaisten joukkojen lisäkeskitysten jälkeen vahvuudeksi vuoden lopussa tuli 184 000 sotilasta.

Puolustusministerinä vuonna 1964 toiminut Robert McNamara kertoi myöhemmin, ettei Tonkinin lahdella elokuun alussa tapahtunut mitään todellista hyökkäystä Yhdysvaltojen laivastoa vastaan. Ensimmäinen välikohtaus kylläkin oli totta, mutta sitä ei luokiteltu vakavaksi. Toinen (4. elokuuta), kongressin päätökseen vahvasti myötävaikuttanut tapahtuma ei ollut hyökkäys lainkaan vaan virhearvioista syntynyt liioiteltu ilmoitus. Tämän on myös paikalla vastuussa ollut laivastokomentaja vahvistanut.

McNamara kuitenkin kiisti, että hallitus olisi tahallaan aikaansaanut provokaation, jolla voitiin perustella sodan laajentamista. Hän on sen sijaan pitänyt virheenä, että kongressi antoi päätäntävallan pois käsistään, vaikka perustuslain mukaan vain sillä oli oikeus päättää sodan aloittamisesta. Tästä seurasi, että Yhdysvallat kävi Vietnamissa lähes vuosikymmenen todellista sotaa, vaikka sitä ei uskallettu nimittää sodaksi kuin sisäisissä keskusteluissa.


Lähteet: Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (1998), s. 216; Stanley Karnow, Vietnam (1983), s. 366 - 376; Robert McNamara, In Retrospect (1996), s. 127 - 143. Internetissä: http://en.wikipedia.org/wiki/vietnam_War, https://en.wikipedia.org/wiki/Gulf_of_Tonkin_incident. Dokumentit: http://avalon.law.yale.edu/20th_century/tonkin-g.asp.

Videot: https://www.youtube.com/watch?v=a1n0eVea9Zg.