Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Pääministeri K.-A. Fagerholmin johdolla 29.8.1958 toimintansa aloittanut ministeristö nojasi eduskunnassa vahvaan enemmistöön. Ongelmaksi osoittautui kuitenkin se, että vaaleissa voiton saanut SKDL oli jätetty SDP:n vasemmisto-opposition kera hallituksen ulkopuolelle.

Presidentti Kekkonen ei ollut tyytyväinen puolueiden viime vaiheessa tekemiin ministeriratkaisuihin, kun muun muassa SDP:n oikeistoa edustanut Väinö Leskinen tuli hallitukseen. SDP:n ministeriryhmän takana oli puheenjohtaja Väinö Tanner, jota Neuvostoliiton tiedettiin vastustavan ankarasti. Kekkosen mielestä ulkoministeriksi ryhtynyt maalaisliiton edustaja Johannes Virolainen oli jäämässä oikeiston panttivangiksi.

Neuvostoliiton suurlähettiläs Lebedev oli jo hallitusneuvottelujen aikana ilmaissut epäluulonsa maalaisliiton edustajille ja painottanut ulkopoliittisen linjan säilyttämisen tärkeyttä. Hallituksen muodostamisen jälkeen Lebedev katkaisi yhteydenpidon ulkoministeriöön ja poistui syyskuun puolivälissä Suomesta syytä ilmoittamatta.

Moskovan lehdet kirjoittivat lähiviikkoina hyvin kriittisesti Suomen hallitusratkaisusta ja maassa havaitusta “oikeistoaallosta”. Tähän liittyi protestointi useita Suomessa julkaistuja, neuvostovastaisiksi luokiteltuja kirjoja vastaan.

Erityisen huolestuttavalta tuntui se, että useat idänkauppaa koskeneet sopimusluonnokset jäivät allekirjoittamatta, mistä seurauksena oli tavaratoimitusten pysähtyminen. Taloudelliset suhteet jäätyivät jopa siinä määrin, että kauppaneuvottelut katkaistiin.

Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön “puoluelinjaa” edustaneet KGB-virkailijat Zhenihov ja Vladimirov sanoivat suomalaisille keskustelukumppaneilleen suoraan, että tämän hallituksen aikana eivät suhteet palaudu normaaliksi. Vladimirovin ilmoituksen mukaan Neuvostoliitto ei vaadi kommunisteja hallitukseen mutta ei hyväksy sen avointa länsimyönteisyyttä. Taustalla vaikutti nyt myös suurvaltojen välillä alkanut uusi kamppailu Saksan kysymyksestä, jolloin Neuvostoliitto halusi varmistaa, ettei Suomi siinä tilanteessa livahda lännen leiriin.

“Yöpakkasiksi” nimitetyn kriisin kulminaatiovaihe koettiin marraskuussa. Varmistui, ettei Neuvostoliitto lähetä Helsinkiin uutta suurlähettilästä eikä kauppaneuvotteluja toistaiseksi jatketa. Silloin ulkoministeri Virolainen katsoi mahdottomaksi pysyä virassaan ja maalaisliiton sisällä kypsyi mieliala hallituksesta eroamiselle. Hallitus hajosi maalaisliiton lähtöön, ja tilalle ryhdyttiin joulukuussa muodostamaan uutta, V.J. Sukselaisen johtamaa maalaisliiton vähemmistöhallitusta. Neuvostoliiton johto antoi siinä vaiheessa vihjeen, että olisi aika keskustella suhteiden parantamisesta suoraan presidentti Kekkosen kanssa.


Lähteinä mm: Kari Hokkanen, Kekkosen maalaisliitto 1950 - 1962 (2003), s. 410 - 452; Ahti Karjalainen - Jukka Tarkka, Presidentin ministeri (1989), s. s. 63 - 77; Henrik Meinander, Tasavallan tiellä (1999), s. 330 - 334; Hannu Rautkallio, Kekkonen ja Moskova (1991), s. 171 - 417; Timo Soikkanen, Presidentin ministeriö (2003), s. 206 - 214; Juhani Suomi, Kriisien aika (1992), s. 132 - 201.