Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Valtioneuvosto myönsi vuonna 1960 puolustusmateriaalin hankintoihin 8 miljardia markkaa Neuvostoliiton myöntämästä tavaraluotosta. Siitä käytettiin aluksi 5,5 miljardia kauppaan, johon sisältyi pataljoonan kalusto (31 kpl) taistelupanssarivaunuja T-54, komppania (12 kpl) ilmatorjuntapanssarivaunuja SU-57, 7 helikopteria, kevyt pommikone Il-28, käsiaseita, raskaita ponttoneja ja ampumatarvikkeita. Käsiaseita (rynnäkkökivääri ja kevyt konekivääri) ostettiin 21 000 kappaletta. Toimitukset tapahtuivat pääasiassa vuonna 1961. Silloin ostettiin lisäksi 130 millimetrin kenttätykkejä.

Noottikriisin jälkeisessä tilanteessa tärkeäksi todettiin ilmapuolustuksen kaluston hankinta. Uudenaikaisia torjuntahävittäjiä oli pyritty ostamaan Ranskasta ja Ruotsista, mutta hinta oli liian korkea. Vuoden 1962 alussa ilmavoimilla oli seuraava lentokalusto: 12 Gnatia, 29 Fouga Magisteria, 13 Vampirea, 2 Il-28, 27 Saab Safiria, 3 DC-3, 4 pientä ja 3 isoa helikopteria. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui MiG-21 F -koneiden ostaminen Neuvostoliitosta.

Valtioneuvosto käsitteli 5.1.1962 sotamateriaalin hankintaa, jolloin ulkoministeri Karjalainen välitti kokoukselle presidentti Kekkosen päätöksen: Neuvostoliitolta tiedustellaan ilmatorjuntaohjuksia ja sen jälkeen kysyttäisiin Englannista panssarintorjuntaohjuksia. Puolustusministeri Björkenheim sai lähteä Moskovaan sopimaan kaupasta.

Puolustusministerin johtama delegaatio matkusti Moskovaan 22. tammikuuta mukanaan valtuutus tehdä kauppoja 12 miljardilla markalla. Ostoslistalla oli laivue torjuntahävittäjiä, 2 - 7 patteria ilmatorjuntaohjuksia, 1 - 2 Riga-luokan saattaja-alusta, meridieselmoottoreita, kenttätykkejä ja panssarivaunuja. Sopimusluonnos syntyi muutamassa päivässä, mutta hallitus edellytti eduskunnan hyväksymisen saamista ennen lopullista kaupan tekoa. Presidentti Kekkonen määräsi hankittavaksi myös Englannin suostumuksen ohjuksien ostamiselle, mutta luvan saaminen viipyi lopulta syksyyn.

Kun Kekkonen oli kesällä 1962 saanut tietoa Yhdysvaltojen ohjuksia vastustavasta asenteesta, hän päätti luopua kokonaan ilmatorjuntaohjusten hankinnasta. Neuvostoliitto oli tyytymätön ohjuskaupan peruuntumiseen, mutta asia hyvitettiin ostamalla lisää MiG 21 -koneita ja merivoimille materiaalia.

Vuonna 1962 ostettiin mm. 21 kpl MiG 21 F-torjuntahävittäjiä ja neljä MiG 15-harjoitushävittäjää, kaksi Riga-luokan saattajaa, 12 kevyttä PT 76-panssarivaunua ja 15 kpl BTR 50 PK-kuljetuspanssarivaunuja sekä 40 kpl 130 mm kenttätykkejä. Ne tulivat Suomeen pääosin vuonna 1963.


Lähteenä mm: Pekka Visuri, Puolustusvoimat kylmässä sodassa (1994), s. 176 - 177 ja 198 - 204