Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Turvallisuuspolitiikan alalla Suomen ja Norjan suhteet olivat 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa verraten viileät. Syynä oli norjalaisten Naton ja Yhdysvaltojen hyväksi harjoittama vakoilu, jonka puitteissa 1950-luvun alkupuolella Suomesta lähetettiin useita tiedustelupartioita rajan yli Neuvostoliittoon. Presidentti Kekkonen sai tämän toiminnan hiljenemään vuonna 1957 sopimuksella norjalaisen tiedustelujohtajan Vilhelm Evangin kanssa.

Norjassa kuitenkin pelättiin, että Suomi sallisi kriisitilanteessa Neuvostoliiton joukkojen läpikulun Lapin teitä pitkin Norjaan. Sen vaikeuttamiseksi norjalaiset valmistelivat tieyhteyksien katkaisua myös Suomen puolella. Norja varusti lentokenttiänsä amerikkalaisten ja englantilaisten ilmavoimien käyttöön helpottamaan hyökkäyksiä Suomen ja Neuvostoliiton alueilla olevia maaleja vastaan.

Suomen vuonna 1963 tekemään aloitteeseen Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi norjalaiset suhtautuivat epäluulolla mutta pyrkivät kuitenkin parantamaan suhteita Suomeen. Erityisen selvästi muutos ilmeni Norjan sotilasasiamiehen toiminnassa vuodesta 1963 alkaen. Hän oli saanut selvän tehtävän parantaa keskusteluyhteyksiä suomalaisiin viranomaisiin. Käytännössä toimet ilmenivät lisääntyneenä vierailuvaihtona ja yhteisinä keskusteluina Suomen ja Norjan sotilasjohdon välillä.

Presidentti Kekkonen halusi lähivuosina edistää noita sotilasviranomaisten välisiä yhteyksiä ja yleensäkin toimia suhteiden parantamiseksi. Tähän liittyi hänen ehdotuksena syksyllä 1965 sopimuksen tekemiseksi Norjan kanssa raja-alueen rauhoittamisesta.
Norjan puolustuspolitiikka oli kiinteästi sidottu Naton puolustusjärjestelmään. Norja oli osa Naton pohjoista voimaryhmää (AFNORTH), jota johdettiin Oslon läheltä. Siihen kuului aluksi myös Tanska ja osia Saksasta. Komentajana toimi yleensä englantilainen kenraali, jolla oli saksalainen apulainen. Norjalaiset halusivat kaikin keinoin varmistaa myös Yhdysvaltojen tuen, jolloin heidän oli myös noudatettava amerikkalaisjohtoista ydinasepolitiikkaa. Toisaalta Norja oli asettanut rajoituksia liittolaistensa toiminnalle erityisesti pohjoisimmilla alueillaan.

Norjalaisten pahimmat epäluulot Suomea kohtaan hälvenivät, mutta samalla Norja huolestui Naton tuen jatkumisesta eikä halunnut tehdä mitään sopimuksia. Neuvostoliiton Pohjoisen laivaston voimistuminen 1960-luvulla lisäsi norjalaisten huolta pohjoisten alueidensa turvallisuudesta, jolloin Nato-liittolaisten luottamuksen säilyttäminen oli heille tärkeämpää kuin Suomen kanssa tehdyt sitovat sopimukset ydinaseettomuudesta tai rajarauhasta.


Lähteet: Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä – puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (2. p. 2010), s. 141-144; Pertti Salminen, Puolueettomuuden nimeen (1995), s. 241-244; Sakari Simelius, Puolustusvoimien puolesta (1983), s. 239-242; Juhani Suomi, Presidentti (1994), s. 311- 328 ja 457-462; Skogrand – Tamnes, Fryktens likevekt. Atombomben, Norge og Verden 1945-1970 (2001). Internet: https://en.wikipedia.org/wiki/Allied_Forces_Northern_Europe.