Blokkijaon vakiintuminen ja Suomen puolueettomuuspolitiikka 1956 - 1968

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Varsovan liiton joukot (Romaniaa ja Albaniaa lukuun ottamatta) aloittivat yöllä 20./21.8.1968 Tshekkoslovakian miehityksen. Siihen käytettiin erittäin voimakkaita joukkoja, sillä maavoimia oli toiminnassa jo ensi vaiheessa 25 divisioonaa (200 000 - 250 000 sotilasta). Divisioonista 16 oli neuvostoliittolaisia, 5 Puolasta, ja kaksi Unkarista. DDR:n kaksi divisioonaa pysytteli reservinä omalla puolellaan rajaa. Yhteensä Varsovan liiton asevoimista miehitykseen osallistui 350 000 - 500 000 sotilasta, joilla oli kalustona muun muassa 5000 taistelupanssarivaunua ja 250 kuljetuskonetta. Tshekkoslovakian hallitus antoi joukoilleen käskyn olla tekemättä vastarintaa ja kehotti myös kansaa rauhallisuuteen. Eri puolilla maata syntyi kuitenkin kahakoita, joissa kuoli useita kymmeniä ihmisiä.

Lännen reaktiot olivat verraten laimeat, sillä sotilasliitto Naton piirissä oli jo etukäteen päätelty, että kyseessä olisi Varsovan liiton sisäinen asia, johon ei kannattanut puuttua. Miehityksen nopeus ja siihen käytetyt suuret voimat kylläkin yllättivät. Vielä heinäkuun lopulla Naton tiedusteluelimissä oli aseellisen väliintulon todennäköisyyttä pidetty vähäisenä, ja julkisuuteen oli saatettu tilanteeseen puuttumattomuutta korostanut Naton toimintalinja.

Suomessa oli seurattu Tshekkoslovakian kriisin kehittymistä, mutta miehityksen alkaminen tuli kuitenkin yllätyksenä. Mitään tehostettua tilanteen seuraamisvalmiutta ei poliittisessa eikä sotilasjohdossa ollut järjestetty, puhumattakaan varautumisesta kriisipäätöksentekoon.

Suomen merialueiden valvontaa oli kuitenkin parannettu jo elokuun alkupuolella. Näihin toimiin liittyi merivalvontaharjoitus 11. - 15.8. Pääesikunnan ja puolustusministeri Sulo Suorttasen kesken tehdyssä analyysissa 23.7. ja ulkoasiainministeriön kanssa pidetyssä neuvottelussa 8.8. oli todettu, ettei kriisi koskenut Suomea.

Tshekkoslovakian miehityksen alettua 21. elokuuta Suomen puolustusvoimien valmiuden kohottaminen rajoittui lähinnä tilanteen seuraamisen tehostamiseen esikunnissa sekä meri- ja ilmavalvontajärjestelmässä. Puolustusministeri oli ulkomailla lomamatkalla, eikä hän keskeyttänyt sitä. Puolustusvoimain komentaja jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen oli virkamatkalla Pohjois-Norjassa.

Eräitä jo aikaisemmin suunniteltuja harjoituksia pidettiin ajankohtaisen tilanteen vaatimuksien mukaisesti sovellettuina. Syyskuun 2. päivänä alkoi merivalvontaharjoitus. Ilmapuolustusharjoitus aloitettiin samana päivänä, ja sitä jatkettiin syyskuun puoliväliin asti. Näihin liittyi Etelä-Suomen sotilasläänin järjestämä suuri sotaharjoitus 12. - 16.9. jolloin harjoiteltiin yllättäen (14.9.) alkaneen maihinnousun torjuntaa Hankoniemellä.

Neuvostoliitolla oli elokuun lopulla merivoimia runsaasti liikkeellä Suomenlahdella, mutta sitä ei pääesikunnassa aluksi pidetty yllättävänä eikä poikkeuksellisena. Vastaavissa tapauksissa Neuvostoliitto oli ennenkin menetellyt siten, että merivoimat lähtivät satamista avomerelle, jos poliittisessa tai sotilaallisessa tilanteessa tapahtui jotain erikoista. Sen ei tarvinnut siis liittyä mahdollisesti Suomeen kohdistuvaan uhkaan. Hälyttävät uutiset Tshekkoslovakiasta ja Neuvostoliiton merivoimien lisääntynyt aktiivisuus hermostuttivat kuitenkin rannikkopuolustuksen linnakkeilla ollutta henkilöstöä. Selkeiden toimintaohjeiden puutteessa päälliköt ryhtyivät oma-aloitteisesti taisteluvalmiuden kohottamiseen.

Presidentti Kekkonen ei kriisin esi- ja alkuvaiheissa määrännyt puolustusvoimien valmiuden kohottamista. Hän piti konfliktia Varsovan liiton sisäisenä asiana eikä Suomeen kohdistuvana uhkana. Tilanne sisälsi kuitenkin mahdollisuuksia kriisin kärjistymiseen, jolloin ongelmaksi olisi saattanut tulla tasavallan presidentin ja puolustusvoimain komentajan jalkaväenkenraali Yrjö Keinosen välisen yhteydenpidon vähäisyys. Keinonen ei ollut kesän kuluessa nähnyt syytä tilanteen seuraamisvalmiuden kohottamiseen. Hän oli miehityksen alkaessa 21.8. Pohjois-Norjassa vierailulla, joka keskeytyi isännän saatua käskyn palata kiireesti Osloon. Keinonen sen sijaan ei kiirehtinyt paluuta Helsinkiin vaan teki tarkastuskäynnin Rovajärven tykistöleirille. Pääesikuntaan puolustusvoimain komentaja saapui vasta syyskuun puolella.

Elokuun loppuun mennessä ei siis saatu viitteitä siitä, että kriisi koskisi suoranaisesti Suomea. Syyskuun alussa presidentti Kekkoselle hahmottui etenkin diplomaattilähteistä kuitenkin käsitys, että Tshekkoslovakian miehityksestä kärjistynyt kriisi ei ehkä rauhoitukaan nopeasti. Lisäksi todettiin, että Neuvostoliiton laivaston valmius Suomenlahdella pysyi korkealla tasolla, ja myös maarajoilla havaittiin liikehdintää. Silti mitään suoranaista hyökkäyksen vaaraa ei ollut näkyvillä. Pääministeri Kosyginin vierailun 7.10. epäonnistunut tiedottaminen riitti kohottamaan kriisitunnelmaa eteläisessä Suomessa. Kosyginin kertoman mukaan peruste interventiolle Tshekkoslovakiaan oli lähinnä sotilaspoliittinen, sillä Varsovan liiton puolustukseen oli syntymässä aukko.

Kansainvälisesti kiristynyt tilanne syksyllä 1968 ja Kosyginin Suomen vierailuun liittynyt salaperäisyys antoivat lehdistölle aiheita spekulaatioihin ja huhujen levittämiseen. Ruotsalaislehdissä kerrottiin Neuvostoliiton joukkojen keskityksistä Suomen rajoille. Saksan liittotasavallassa väitettiin venäläisten vaatineen sotilastarkkailijoiden sijoittamista Suomeen. Tanskalaisessa Berlinske Tidendessä ja amerikkalaisessa Washington Postissa maalattiin synkkää kuvaa sotilasyhteistyön alkamisesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Suomen valtiojohto kamppaili tuollaisten huhujen levittämistä vastaan. Vaikka niissä ei ollut mitään perää, väärän informaation korjaaminen osoittautui työlääksi.

Oppina kriisinhallinnan alalla saatiin erityisesti sotilaspoliittisen tilanteen seuraamisen ja puolustusvalmiuden ylläpidon kehittämisen tarve. Puolustusvoimien tiedustelua ja päivystysjärjestelmää parannettiin yllättävien tilanteiden varalle. Pari vuotta aikaisemmin periaateratkaisuna käyttöön otettua alueellista puolustusjärjestelmää alettiin muokata toimivaksi kokonaisuudeksi paljolti Tshekkoslovakian miehityksestä ja siinä yhteydessä Suomen oman puolustusvalmiuden puutteista saatujen kokemuksien pohjalta. Päämääräksi asetettiin valmius yllätyshyökkäyksien torjuntaan.


Lähteinä mm: Ermei Kanninen, Vuodet myrskyn varjossa (1996), s. 177 - 179; Juhani Suomi, Taistelu puolueettomuudesta (1996), s. 110 - 142; Heikki Tiilikainen, Kylmän sodan kujanjuoksu (2003); Veikko Vesterinen, Kolmen kenraalin kintereillä (1995), s. 143 - 148; Pekka Visuri, “Tshekkoslovakian miehitys 1968" teoksessa Suomi ja kriisit (2003), s. 73 - 85.