Liennytyksen kausi 1969 - 1979

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Saksan itäisen puoliskon eli DDR:n valtiollinen asema vahvistui 1960-luvun kuluessa, kun Berliiniin rakennettu muuri oli lopettanut parhaan työvoiman maastamuuton ja Berliiniä hallinneet miehitysvallat päässeet keskinäiseen sopimukseen kaupungin liikenneyhteyksien järjestelystä. Kuitenkin muurin rakentaminen ja Länsi-Saksan vastaisen rajan tiivistäminen merkitsivät DDR:n tiukempaa eristymistä lännestä ja jäämistä yksinomaan itäblokin osaksi.

Itä-Saksa otti käyttöön DDR-kansalaisuuden ja korosti itsenäisyyttään omalla lipulla ja kansallislaululla. Lisäksi vahvistettiin sosialistista itäsaksalaista identiteettiä erotuksena liittotasavallan “läntisestä saksalaisuudesta”. Päämäärä ollut Saksan yhdistäminen jäi DDR:ssä taka-alalle verrattuna oman valtiollisen aseman vahvistamisen tarpeeseen.

DDR:n olo eristyksissä kansainvälisessä politiikassa aiheutui lähinnä taloudellisesti voimakkaamman Länsi-Saksan omaksumasta Hallsteinin opista, jonka puitteissa estettiin länsiliittoutuneita ja puolueettomia maita tunnustamasta Itä-Saksaa. DDR:n ulkopoliittinen aktiivisuus suuntautui paljolti kehitysmaihin ja sellaisiin puolueettomiin tai sitoutumattomiin maihin, joiden arvioitiin pian kypsyvän sen itsenäisyyden hyväksymiseen. Muutamat kehitysmaat tunnustivatkin DDR:n valtion 1960-luvun puolivälistä alkaen.

DDR:ssä havaittiin, että osallistuminen laajemmin kansainväliseen politiikkaan vaati suhteiden järjestämistä Länsi-Saksaan. Siellä DDR:ää ei pidetty itsenäisenä valtiona vaan nimitettiin “neuvostovyöhykkeeksi”. Maantieteellisesti DDR määritettiin Länsi-Saksassa yleensä “Keski-Saksaksi”, jolloin Oder-Neisse -jokilinjan itäpuoliset Puolaan liitetyt entisen Saksan valtakunnan alueet olivat varsinaisesti Itä-Saksaa.

Itä-Saksan tavoitteena oli tasavertaisuus Länsi-Saksan kanssa keskinäisissä suhteissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Liittotasavallan uusi idänpolitiikka alkoi vuodesta 1967 suuntautua DDR:n yli itäblokin maihin, joten itäsaksalaisilta oli vähitellen poistumassa “saksalaisuuden monopoli” Itä-Euroopassa. Tilanne hämmensi muutenkin DDR:n johtoa, jolta katosi propagandavaltti toimimisesta ensisijaisena liennytyksen edistäjänä. Itäsaksalaiset varmistivat selustaansa itäblokin piirissä ja saivat vakuudet siitä, ettei DDR:n etuja poljeta suhteiden parantuessa länteen. Samalla DDR:n hallitus Berliinistä tarjosi neuvotteluja Bonnissa toimineelle liittotasavallan hallitukselle.

DDR:n pääministeri Willy Stoph vastaanotti liittokansleri Willy Brandtin Erfurtissa maaliskuussa 1970. Vastavierailu tapahtui Länsi-Saksan Kasseliin jo toukokuussa. Silloin sovittiin keskeisistä periaatteista Saksan puoliskojen suhteiden järjestämiseksi. DDR joutui hyväksymään liittotasavallan vaatimukset, joiden mukaan kysymys oli “Saksan sisäisestä asiasta”. DDR ja liittotasavalta olivat “saksalaisia valtioita” mutta eivät toisilleen ulkomaita. Tämä järjestely hyödytti myös itäsaksalaisia etenkin talouden alalla, sillä DDR kävi kauppaa EEC:n piirissä eräänlaisena ulkojäsenenä, vaikka säilytti tiukan sosialistisen yhteiskunnan.


Lähteinä mm: Seppo Hentilä, Kaksi Saksaa ja Suomi (2003), s. 107 - 119; Herman Weber, DDR.Grundriss der Geschichte 1945 - 1990 (1991), s. 125 - 147; Pekka Visuri - Tuomas Forsberg, Saksa ja Suomi (1992), s. 115 - 135.