Liennytyksen kausi 1969 - 1979

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti kosketti Libanonia vakavasti jo vuosina 1968 ja 1973, kun israelilaiset kommandot tekivät iskuja Beirutiin. Silloin alkoi luisu kohti sisällissotaa, joka vuosina 1975 - 1990 aiheutti noin 100 000 ihmisen kuoleman ja raunioitti maan. Israel teki lukuisten pienten iskujen lisäksi kaksi varsinaista hyökkäystä, vuonna 1978 Litani-joelle ja vuonna 1982 Beirutiin saakka.

Libanonin eri ryhmien hallussa olleet alueet vuonna 1976.Libanonin eri ryhmien hallussa olleet alueet vuonna 1976.

Sisällissodan alkuvaiheissa oli kysymys lähinnä maata hallinneiden konservatiivisten kristittyjen yrityksestä tukahduttaa muslimien ja vasemmistolaisten ryhmittymien valtapyrkimyksiä sekä rajoittaa maahan saapuneiden palestiinalaisten toimintaa. Israel tuki ensi sijassa kristittyjä mutta välillä myös eräitä muslimien organisaatioita. Osapuolten liittosuhteet vaihtelivat, ja maassa vallitsi sekasorto hallituksen menetettyä täysin otteensa.

Jordaniasta 1970-luvun alkupuolella karkotettuja palestiinalaisia taistelijoita asettui entisten pakolaisten lisäksi Etelä-Libanoniin, jonne muodostui hallituksesta riippumaton, palestiinalaisten hallitsema “Fatah-maa”. Jasser Arafatin johtaman PLO:n sissit tekivät sieltä iskuja myös Israelin puolelle. PLO:n vaikutusvalta kasvoi sisällissodan edetessä, jolloin voimasuhteet vuonna 1976 näyttivät kallistuvan muslimien ja vasemmistolaisten hyväksi. Silloin Syyria teki asevoimillaan intervention ja sai tilanteen osaksi rauhoittumaan.

Israel hyökkäsi Libanoniin vuonna 1978 päämääränä PLO:n kukistaminen ja Fatah-taistelijoiden karkottaminen Etelä-Libanonista. Israelin joukot etenivät verraten helposti noin 30 kilometrin päähän rajalta Litani-joelle. YK vaati Israelia vetäytymään ja perusti alueelle rauhanturvaoperaation UNIFIL erottamaan taistelevia osapuolia toisistaan. Israel jätti vetäytyessään omia suojattejaan miehittämään Libanonin eteläosia, joten taistelut ajoittain jatkuivat PLO:n kanssa. YK:n joukot olivat vaikeuksissa sisällissodan osapuolten keskellä.

Toisen kerran Israel hyökkäsi Libanoniin suurella voimalla kesäkuussa 1982. Operaatio “Rauha Galileaan” oli tarkoitettu tuhoamaan PLO ja muodostamaan Israelin armeijan valvoma suojavyöhyke Etelä-Libanoniin. Toiseksi tavoitteeksi Israelin hallitus ilmoitti kristittyjen kansanmurhan estämisen, mihin liittyi salainen yhteistyö Libanonin kristittyjen kanssa. Israelilaiset pommittivat Beirutia ja etenivät maavoimillaan sen reunoille. Israel kykeni estämään syyrialaisten joukkojen puuttumisen taisteluihin ja pakotti ne suostumaan aselepoon. Syyrialaiset jäivät Libanonin alueelle mutta pysyivät toistaiseksi sivussa.

Kesällä 1982 Israelin sotatoimet jatkuivat usean viikon ajan Beirutin piirityksellä ja yhä uusilla pommituksilla, minkä jälkeen aselevon ehtona PLO:n johto ja aseelliset joukot karkotettiin Libanonista. Israelin hyökkäyksen aiheuttamien tuhojen laajuus herätti kansainvälistä arvostelua, ja myös Israelissa sisäinen kritiikki kasvoi. Arvostelu voimistui, kun kävi ilmi, että Beirutista vetäytymistä viivytellyt Israelin armeija antoi Libanonin oikeistolaisten falangistien asejoukkojen surmata sadoittain palestiinalaispakolaisia Sabran ja Shatilan leireillä. Israelin hallitus aluksi kielsi osuutensa, mutta myöhemmin suoritetuissa tutkimuksissa selvisi, että puolustusministeri Ariel Sharon oli sopinut asiasta falangistien kanssa.

Vuoden 1982 sodan seurauksena PLO joutui väistymään Libanonista mutta myös Israelin maine länsimaissa kärsi. Israelin asevoimat vetäytyivät syksyllä Beirutista etelään ja sitoutuivat pitkään sissisotaan alueen muslimeja vastaan. Samalla Israel pyrki pitämään Etelä-Libanonin tilannetta hallinnassa tukemalla kristittyjen aseellisia joukkoja.

Suurvallat pyrkivät hillitsemään Israelin hyökkäystä ja Libanonin sisällissotaa, koska ne epäilivät konfliktin voivan laajeta. Yhdysvallat vaikutti kesällä 1982 aktiivisesti aselevon syntymiseen ja avusti PLO:n poistumisen järjestelyissä. Toisaalta Neuvostoliitto vaati amerikkalaisia pysymään sivussa taisteluista.

Palestiinalaisia jäi yhä runsaasti Libanoniin, mutta vieläkin merkittävämpää oli shia-muslimien aseellisen järjestön Hizbollahin synty. Se jatkoi Etelä-Libanonissa taistelua sekä Israelin sotilaita että kristittyjen miliisiä vastaan. Iskuja kohdistettiin myös rauhanturvaajia vastaan. Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilaita kuoli lokakuussa 1983 yhdellä kertaa 241, kun muslimit räjäyttivät heidän kasarminsa. Seurauksena oli amerikkalaisten poistuminen maasta. Vuosien kuluessa myös Israelin armeijan asema Libanonissa kävi yhä tukalammaksi, ja se joutui lopulta väistymään alueelta vuonna 2000.


Lähteet: mm. Ahron Bregman - Jihan El-Tahri, The Fifty Years War. Israel and the Arabs (1998), s. 156 - 168; Ahron Bregman, Israel’s Wars (2002), s. 145 -178; Hannu Juusola, Israelin historia (2005), s. 181 - 194; Jarl Kronlund - Juha Valla, Suomi rauhanturvaajana 1956 - 1990 (1996), s. 85 - 93. Internetissä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Libanonin_sis%C3%A4llissota 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sabran_ja_Shatilan_veril%C3%B6yly 
http://en.wikipedia.org/wiki/Sabra_and_Shatila_massacre