Liennytyksen kausi 1969 - 1979

Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on myös linkki aikakauden artikkeleihin.

Sopimus teollisuustuotteiden vapaakaupasta EEC:n kanssa valmistui allekirjoitettavaksi heinäkuussa 1972. Samoihin aikoihin sekä ulkopoliittiset että sisäiset ongelmat alkoivat kasautua ja viivyttivät ratkaisun tekoa. Näytti yhä ilmeisemmältä, että vapaakauppasopimuksen aikaansaaminen kytkeytyi yhteen presidentti Kekkosen virkakauden jatkamisen kanssa. Häntä tarvittiin ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden takaajaksi.

Urho Kekkonen oli sanonut vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen, ettei hän enää asetu ehdokkaaksi vuoden 1974 vaaleihin. Keväällä 1972 hän silti ilmoitti olevansa käytettävissä uudelle presidenttikaudelle, jos kansan enemmistö niin haluaa. Avoimeksi jäi, miten tuo enemmistön tahto olisi mitattavissa ilman säännönmukaisia valitsijamiesvaaleja. Kekkosta kannattavat puolueet pohtivat useita keinoja alkaen kansanäänestyksestä ja päätyen poikkeuslakiin. Ne eivät Kekkosen lailla halunneet, että asetelmaksi normaaleissa vaaleissa tulisi Kekkosen kamppailu Veikko Vennamoa ja protestiäänestäjiä vastaan. Lisäksi monilla ratkaisuilla oli kiire, joten ei haluttu odottaa vuoden 1974 vaaleihin asti.

Elokuussa 1972 varmistui Kekkosen Zavidovossa käymien neuvottelujen jälkeen, että Neuvostoliiton kielteinen asenne EEC-vapaakauppasopimusta kohtaan oli jopa entisestään jyrkentynyt. Sillä oli vaikutusta myös kotimaisen vastarinnan voimistumiseen. Lieventääkseen sisäpoliittisia ongelmia sosiaalidemokraatit vaativat taloudellisten suojalakien liittämistä vapaakauppasopimuksen yhteyteen. Niiden avulla valtiovalta saisi merkittävät valtuudet tarvittaessa säädellä talouden kehitystä. Oikeiston taholla tällaisia “sosialismiin vieviä” valtuuksia vastustettiin jo periaatteessa, ja vasemmistossa SKDL torjui suojalait taktisista syistä toivoessaan niiden kaatumisen estävän vapaakauppasopimuksen syntymisen.

Syksyn kuluessa suuret puolueet päätyivät kannattamaan Kekkosen kauden jatkamista tarvittaessa poikkeuslailla, jonka säätäminen kiireellisenä vaati 5/6:n enemmistön eduskunnassa. Sellaisen kokoaminen näytti yhä epävarmalta, sillä oikeistopuolueiden sisällä oli tuntuvaa vastarintaa poikkeuslakia kohtaan ja myös Vennamolle uskollisena pysyneen SMP:n edustajat vastustivat. Lain kiireellisen voimaantulon voi estää 34 edustajaa.

Joulukuussa julkistettiin lisäksi tunnettujen kansalaisten vetoomus presidentti Kekkoselle, että hän kieltäytyisi poikkeuslaista. Kekkonen vastasi yllättäen, että elokuisista Zavidovon keskusteluista laaditun muistion vuotaminen lehdistöön oli vienyt häneltä luottamusta Neuvostoliiton johdon silmissä, joten hänkin katsoi olevansa oikeutettu vapautumaan lupauksesta olla käytettävissä jatkokaudelle. Hieman sen jälkeen Kekkonen kuitenkin Moskovassa varmistui, että tarvittava luottamus oli säilynyt.

Pääministeri Kalevi Sorsa sai 28. joulukuuta pidetyssä kokouksessa puolueiden edustajilta lupauksen poikkeuslain vaatimasta määräenemmistöstä eduskuntakäsittelyä varten. Avoimeksi vielä jäi, millaisella menettelyllä Kekkosen jatkokausi käytännössä varmistettaisiin.
Presidenttikauden jatkamista kannattaneet puolueet vetosivat 9. tammikuuta 1973 Kekkoseen, jotta tämä suostuisi toimimaan presidenttinä vuosina 1974 - 1978. Saatuaan myönteisen vastauksen hallitus teki eduskunnalle valtiosäännön poikkeusta merkitsevän lakiesityksen, jolla presidentti Kekkosen kautta jatkettiin neljällä vuodella. Laki hyväksyttiin 18.1.1973 ja määrättiin tulevaksi voimaan kiireellisenä äänin 170 - 28.

Kesän ja syksyn 1973 kuluessa säädettiin myös taloudellisia suojalakeja, jotka SDP oli asettanut ehdoksi vapaakauppasopimukselle. Myös Neuvostoliiton vastustus sopimusta kohtaan laimeni, joten voidaan sanoa, että noiden ratkaisujen paketoiminen lopulta onnistui. Suomi allekirjoitti EEC:n kansa neuvotellun vapaakauppasopimuksen 5.10.1973, ja se tuli voimaan vuoden 1974 alusta.

Oikeistopuolueiden ja liberaalien keskuudessa poikkeuslain säätäminen presidentin jatkokaudesta aiheutti pahoja repeämiä, joiden vaikutus tuntui usean vuoden ajan. Vastaavasti vasemmistoon jäi yhä erimielisyyttä EEC-sopimuksen hyväksymisestä.


Lähteinä mm. Osmo Apunen, Linjamiehet (2005), s. 231 - 241; Martti Häikiö, Presidentin valinta (1993), s. 135 - 347; Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 343 - 349; Kalevi Sorsa, Kansankoti ja punamulta (2003), s. 39 - 45 ja 86 - 127; Juhani Suomi, Liennytyksen akanvirrassa (1998), s. 15 - 145.