Kamppailu Suomen puolueettomuudesta 1970-luvulla

Neuvostoliiton linjan koveneminen
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on linkki artikkeliin.
Uudet uhka-arviot
Selaa aikakauden sisältöä nuolista tai käynnistä slideshow. Kuva on linkki artikkeliin.
Julkilausumakiistat
”Liturgian” käyttö
Puolueettomuuspolitiikan määrittely keskeisessä asemassa

Suomen aloitteesta koolle kutsutun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin valmistelu- ja neuvotteluvaiheet kestivät kesään 1975. Jo varhaisessa vaiheessa oli sovittu, että konferenssin päätteeksi valtioiden poliittiset johtajat kokoontuisivat yhteiseen päätösasiakirjan allekirjoitustilaisuuteen Helsinkiin. Neuvottelut asiakirjan sisällöstä venyivät kuitenkin huomattavasti alkuperäisodotuksia pidemmiksi.

Genevessä kahden vuoden ajan käydyt neuvottelut johtivat lopulta tulokseen, joten Suomi saattoi lähettää kutsut 35 valtiolle saapumisesta huippukokoukseen Helsinkiin. Kokouksen tarkka ajankohta varmistui vasta kahta viikkoa ennen, mutta ennakkovalmistelut mahdollistivat puitteiltaan ainutlaatuisen kansainvälisen tapaamisen onnistumisen.

Helsingissä 30.7. - 1.8.1975 pidetyn huippukokouksen päätteeksi allekirjoitettiin asiakirja, jota on nimitetty joko ETYK:n päätösasiakirjaksi tai Helsingin asiakirjaksi. Helsinki koettiin koko konferenssin tärkeimmäksi tapahtumapaikaksi, vaikka varsinaiset sisältöneuvottelut oli pidetty Genevessä. Suomi ja erityisesti presidentti Kekkonen saivat laajalti tunnustusta konferenssin onnistumisesta.

Toisaalta arvosteluakin esitettiin monelta taholta. Valmistelujen aikana läntisessä lehdistössä usein epäiltiin Suomen olleen vain Moskovan asialla. Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa ETYK rinnastettiin helposti Vietnamin tappioon ja osaksi myöntyvyyspolitiikkaa Moskovan suuntaan. Monet suomalaisetkin myötäilivät tuollaista kritiikkiä ja puhuivat “suomettumisen” jatkumisesta. Toisaalta taas monet ulkomaiset epäilijät tunnustivat Helsingin kokouksen jälkeen kesällä 1975 olleensa väärässä.

Ajan myötä on yhä selkeämmin nähty, että Helsingissä hyväksytty asiakirja vauhditti merkittävästi kehitystä, joka johti lopulta itäblokin romahdukseen. Päätösasiakirjan kolmas osa (“kori”), joka käsitteli ihmisten välisiä yhteyksiä ja tiedonvälityksen vapautta, osoittautui Neuvostoliiton tavoitteiden kannalta juuri niin vaaralliseksi, kuin jyrkän linjan edustajat Moskovassa olivat pelänneetkin.

Poliittisen realismin mestarina pidetty, presidentti Fordin alaisena ulkoministerinä palvellut Henry Kissinger kirjoitti muistelmissaan: “ETYK hillitsi valmisteluvaiheiden ajan Neuvostoliiton käyttäytymistä ja myöhemmin kiihdytti neuvostoimperiumin romahdusta”. Hän totesi myös, että jälkeenpäin monet silloiset arvostelijat ovat mielellään unohtaneet esittäneensä kovaa kritiikkiä. “Todellisuudessa me emme olleet puolustuskannalla Helsingissä. Ensi kerran sodanjälkeisenä aikana ihmisoikeudet ja perustavat vapaudet tulivat tunnustetuiksi idän ja lännen välisissä neuvotteluissa. Konferenssi edisti nimenomaan meidän ajamia normeja.”


Lähteinä mm: Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi: Suomen kanta (Ulkoasiainministeriö, 1976); Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 379 - 382; Henry Kissinger, Diplomacy (1994), s. 758 - 761; Juhani Suomi, Liennytyksen akanvirrassa (1998), s. 663 - 678.